Snookerkauden 2022–2023 ensimmäinen Grand Slam -turnaus päättyi sunnuntaina Mark Allenin juhliin. Pohjoisirlantilainen valloitti lajin toiseksi arvokkaimman turnauksen, UK Championshipin, kaatamalla kiinalaisen Ding Junhuin.
Allen, 36, ja Ding, 35, ovat kuuluneet snookerin terävimpään kärkeen pitkälti toistakymmentä vuotta, joten isossa kokonaiskuvassa ei mitään uutta snookerrintamalla – olkoonkin, että Allen oli voitokas UK:ssa ensimmäistä kertaa.
Snooker elää monessa mielessä kultakauttaan. Se on maailmanlaajuisen urheilukanavan Eurosportin katsotuin urheilumuoto. Ammattilaiskiertueella turnauksia riittää joka lähtöön, vaikka Kiinassa kilpaileminen ei ole vieläkään tullut kyseeseen maan koronapolitiikan vuoksi.
Allen ja Ding on laskettava nykysnookerin menestyjistä puhuttaessa nuorukaisiksi. Kun vielä viime vuosituhannen lopulla järjestetyissä UK Championship -turnauksissa puolivälieriin yltäneiden pelaajien keski-ikä pysytteli 28:n tuntumassa, tänä vuonna kahdeksan parhaan pelaajan keski-ikä oli 38 vuotta.
Menestyjät vanhenevat vuosi vuodelta, ja uuden sukupolven läpimurto yskii pahasti. Tätä vauhtia rankingturnauksen finaali, jossa molemmat pelaajat ovat 50-vuotiaita, on vain ajan kysymys.
Nostalgia myy juuri nyt, mutta kuinka pitkään? Snookerin kattojärjestöä ei vaikuta kiinnostavan riittävästi, mitä terävimmän kärjen takana tapahtuu. Tai on tapahtunut jo vuosia.
O'Sullivan jyrkkänä
Kun snookerin tilasta käydään julkista keskustelua, kaikkien aikojen menestynein ja suosituin pelaaja Ronnie O'Sullivan on ollut koko uransa ajan toimittajalle niin sanottu lausuntoautomaatti.
Keväällä 46 vuoden iässä seitsemännen maailmanmestaruutensa voittanut O'Sullivan ei pettänyt tälläkään kertaa.
Kun Britannian yleisradioyhtiön studiojuontaja Hazel Irvine kysyi O'Sullivanilta UK Championshipissa, kenellä on hänen mielestään tällä hetkellä parhaat kyvyt nousta snookerin seuraavaksi kestomenestyjäksi, vastaus oli jyrkänpuoleinen.
– Ei kenelläkään, O'Sullivan sanoi.
– Joillakin on kyky voittaa muutamia turnauksia, mutta tason säilyttäminen on vaikein osuus, hän jatkoi.
Tason säilyttämisessä O'Sullivan osuu naulan kantaan. Snookermaailman tähtikatraaseen ei ole noussut ainuttakaan uutta nimeä kymmenen viime vuoden aikana. Edellinen suurten joukkoon noussut pelaaja on vuonna 2011 läpi lyönyt Judd Trump.
Trumpin jälkeen tasaisimmin kärkikahinoissa on esiintynyt Kyren Wilson, jolla ei ole kuitenkaan ainuttakaan Grand Slam -voittoa (MM-kisat, Masters tai UK Championship).
Kymmenen viime vuoden aikana Grand Slam -turnauksen voittoon ovat yltäneet nuorista vain kiinalainen Yan Bingtao (Masters 2021) ja hänen maanmiehensä Zhao Xintong (UK Championship 2021). Kumpikaan ei ole pystynyt ylläpitämään voittonsa jälkeen O'Sullivanin peräänkuuluttamaa tasoa.
Samaisessa studiohaastattelussa O'Sullivan sanoi, ettei hänelle ole koskaan tuottanut ongelmia kilpailla kirkkaissa valoissa. Hän puhui synnynnäisestä kyvystä rakastaa painetta ja isoja pelejä.
– Sitä ei voi opettaa. Se taito joko on tai sitä ei ole, O'Sullivan sanoi.
Tässä O'Sullivan sortuu asioiden yksinkertaistamiseen.
Oma menneisyys unohtuu
Palataan ajassa lyhyesti 1980-luvun loppuun. Vaikka snooker nauttii nyt ennennäkemätöntä kansainvälistä suosita, sen saama huomio lajin kehdossa eli Brittein saarilla oli 1980-luvulla sellaista, ettei siihen ole paluuta.
O'Sullivan pussitti sadan pisteen lyöntisarjoja jo 10-vuotiaana ja debytoi TV:ssä vuonna 1989, vain 14 vuoden ikäisenä. Ensimmäisen Grand Slaminsa, UK Championshipin hän valloitti viikko ennen 18-vuotissyntymäpäiväänsä.
O'Sullivan on kiistattomasti lahjakkain snookerpelaaja kautta aikain. Pelkillä synnynnäisillä kilpailijanlahjoilla ja harjoituksissa tehdyillä miljoonilla lyöntitoistoilla hänen saavutuksensa ei kuitenkaan selity.
Ammattilaiskiertue on muuttunut radikaalisti sitten vuoden 1992, jolloin O'Sullivan debytoi ammattilaisena.
Vuonna 1992 ammattilaiskisoihin pääsi kuka tahansa kiertuelisenssin ostanut pelaaja, ja hetkessä uusia ”snookerammattilaisia” löytyi reilusti yli 500.
Nuoret lahjakkuudet pääsivät pelaamaan sydämensä kyllyydestä, sillä pelisysteemi oli porrastettu: päästäkseen esimerkiksi vaiheeseen, jossa jäljellä oli 128 pelaajaa, heidän oli voitettava yleensä seitsemän ottelua.
Kun O'Sullivanin uraa kerrataan tähtihetkien yhteydessä, yhtenä nostona mainitaan usein hänen debyyttikaudellaan voittamat ennätykselliset 38 peräkkäistä ammattilaisottelua.
Tätä edelleen voimassa olevaa ennätystä ei pidä väheksyä, mutta voitot ovat karsintaotteluista. Niitä hän pelasi debyyttikaudellaan 76, joista voitti peräti 74. Kaudella 1992–1993 pelattiin ensin kesällä kaikki karsintaottelut ja vasta sitten pitkin vuotta turnausten pääsarjoja.
O'Sullivanin rikkoessa ennätyksiä fokus on luonnollisesti hänen uroteoissaan, mutta tasapuolisuuden nimissä olisi aiheellista kertoa edes joskus, miten O'Sullivan pärjäsi debyyttikaudellaan tosipeleissä voitokkaiden karsintojen jälkeen.
Vastaus: ei hyvin. O'Sullivan läpäisi karsinnan kauden yhdeksästä rankingturnauksesta seitsemässä, mutta päästyään 64:n tai 32 pelaajan televisioituun pääsarjaan hän eteni kahdeksan joukkoon vain kerran. Kaikissa muissa kisoissa hän jäi lopputuloksissa 16 parhaan ulkopuolelle.
Synnynnäisestä voittokoneesta ei ollut tietoakaan.
Vaikka O'Sullivan voitti heti seuraavalla kaudella edellä mainitun UK Championshipin historian nuorimpana pelaajana, on aiheellista kysyä, olisiko hänen itseluottamuksensa ollut läpimurtoa edellyttävällä tasolla ilman 74 karsintavoiton tuomaa selkänojaa.
Aivan eri peli
Nykyisille lahjakkuuksille tällainen perälauta on pelkkä haave.
Ammattilaiskiertue on ollut jo pitkään 128 pelaajan kokoontumisajot, joihin kansainvälinen kattojärjestö on tehnyt ulkopuolelta pääsyn erittäin vaikeaksi.
Jos pelaaja ei lunasta ennen heinäkuuta ammattilaisoikeutta erilaisista karsintaturnauksista, hän jää käytännössä valtaosaksi vuotta tyhjän päälle mitä tulee kilpasnookeriin. Näin siksi, että toisin kuin ennen, amatöörien ja ammattilaisten yhteiset kisat ovat kiven alla.
Jos taas nuori pelaaja läpäisee ammattilaisoikeuden edellyttämän seulan, hänelle arvotaan avauskaudella jokaiseen ensimmäisen kierroksen otteluun vastustaja, joka on maailman rankingissa sijoilla 1–64.
Mahdollisuus, että avausvastustaja on maailman 16 parhaan joukosta, on siis joka kerta 25 prosenttia. Tämän pelaaja voi käytännössä välttää vain lyömällä läpi välittömästi. Hiljaista on ollut.
Muun muassa snookerin suurimpiin tulevaisuuden lupauksiin kuuluva Zhao Xintong kohtasi debyyttikaudellaan (2016–2017) ensimmäisellä tai toisella kierroksella lajilegendojen kuten O'Sullivanin, John Higginsin ja Mark Williamsin (kahdesti) lisäksi 2000-luvulla kärkipelaajiin kuuluneet Shaun Murphyn, Ali Carterin, Stephen Maguiren ja Barry Hawkinsin sekä sittemmin MM-välierissä esiintyneet David Gilbertin ja Gary Wilsonin.
Tällaisesta tähtikavalkadin kohtaamisesta heti kättelyssä ei ollut tietoakaan O'Sullivanin opiskellessa peliä.
Xintong ja muut tähteydestä haavailevat pelaajat ovat joutuneet harjoittelemaan ammattilaisuutta snookerin dinosauruksia vastaan, kun taas edelleen porskuttavat ikämiehet pääsivät harjoittelemaan TV-valoissa pelaamista keskenään 30 vuotta sitten jatkuvasti televisioiduissa juniorikisoissa.
Niitä ei järjestetty kiitos O'Sullivanin ja hänen ikäpolvensa lahjakkuuden, vaan jo vallalla olleen snookerbuumin, josta vastasivat 1970- ja 1980-luvun tähdet kuten Steve Davis, Jimmy White ja Alex Higgins.
Järjestelmästä nauttimaan päässeen O'Sullivanin olisi syytä muistaa tämä, kun hän antaa piikkiä aivan eri kasvualustalta – paljon raaemmalta sellaiselta – ponnistavien nykynuorten suuntaan.
On nimittäin noloa, jos kanssapelaajiensa varauksettoman kunnioituksen saanut supertähti ei ymmärrä itse kunnioittaa juuriaan.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 24.11. klo 23 asti.