Etelä-Karjalan hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtajan tehtävästä tulee osa-aikainen. Kansanedustajakautensa pian päättävä Anneli Kiljunen (sd.) toimii 6. huhtikuuta alkaen osa-aikaisena luottamushenkilönä. Tämä tarkoittaa sitä, että hänelle maksetaan kokonaispalkkaa.
Palkka on enintään 2 994,38 euroa kuussa, mikä on puolet täydestä kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesta palkasta.
Hyvinvointialueet ovat voineet itse määrittää, onko aluehallituksen puheenjohtaja päätoiminen luottamushenkilö, osa-aikainen luottamushenkilö vai maksetaanko hänelle vuosi- ja kokouspalkkioita.
Esimerkiksi Kymenlaakson hyvinvointialueella tehtävä on päätoiminen, ja siellä tehtävässä toimiva Nina Brask (sd.) saa kokoaikaisesta tehtävästään 5 200 euron kuukausipalkkaa.
Osa-aikaisena luottamushenkilönä Kiljusella on oikeus vuosilomaan, sairauslomaan ja perhevapaaseen sekä työterveyshuollon palveluihin samoin kuin hyvinvointialueen viranhaltijoilla.
Lisäksi osa-aikaiselle aluehallituksen puheenjohtajalle maksetaan kokous- ja edustuspalkkiot sekä matkakorvaukset samalla tavalla kuin viranhaltijoille. Erillisiä työaikakorvauksia esimerkiksi ilta- ja viikonlopputöistä ei makseta.