Robin Hull teki suomalaista snookerhistoriaa pussittamalla 147 pisteen lyöntisarjan SM-kisojen toisena pelipäivänä. Hull onnistui suorituksessa neljännesvälieränsä toisessa erässä Lasse Alvesaloa vastaan.
147 pisteen lyöntisarja tunnetaan snookerissa nimellä maksimibreikki. Siinä pelaaja pussittaa 15 punaista ja 15 mustaa palloa sekä sen jälkeen väripallot arvojärjestyksessä pienimmästä suurimpaan.
SM-kisoissa ei ole koskaan aiemmin nähty maksimibreikkiä. Historiallinen temppu nähtiin helsinkiläisellä Cabin Street Snooker -salilla, joka järjesti SM-kisat yhteistyössä espoolaisen Kera Snookerin kanssa.
Kyseessä on Hullin uran kymmenes maksimibreikki amatöörikisoissa. Edellinen oli vuodelta 2013.
Hull jatkoi breikkitehtailua Alvesaloa vastaan neljännessä erässä, kun hän tasoitti ottelun 2–2:een 135 pisteen breikillä.
Hull eteni kovatasoisesta ottelusta jatkoon lopulta erin 4–3 tekemällä ratkaisevaan erään 72 breikin. Alvesalon paras breikki oli sekin mallikas: hän teki kuudenteen erään 88 pisteen lyöntisarjan.
Tasokkaat kisat
Kun Hull viimeisteli lauantaina maksimibreikkinsä helsinkiläissalin ykköspöydällä, 61-vuotias lajilegenda Esa Kaikumaa pussitti kolmannella pöydällä samanaikaisesti sadan pisteen lyöntisarjan.
Kaikumaa putosi kuitenkin sunnuntain finaaleista kärsittyään neljännesvälierissä 3–4-tappion Tomi Leinoselle.
Hull valloitti Suomen mestaruuden lopulta näytöstyyliin. Hän kaatoi puolivälierissä Ville Pirilän 4–0, välierissä Jani Kanasen 4–1 ja finaalissa Heikki Nivan 4–1.
Finaalissa Hull pussitti avauserään 78 pisteen lyöntisarjan, johon Niva vastasi toisessa erässä tismalleen samalla mitalla. Kolmanteen erään Hull pussitti vielä 75 pisteen breikin. Kahdessa viimeisessä erässä ei nähty yli 50 pisteen lyöntisarjoja.
SM-kulta oli Hullille uran 14:s.
Yrittää paluuta ammattilaiseksi
Hull, 48, pyrkii takaisin snookerin maailmankiertueelle touko-kesäkuun vaihteessa Leicesterissä järjestettävistä ammattilaiskarsinnoista.
Kahdesta turnauksesta yhteensä kahdeksan pelaajaa lunastaa pelioikeuden kiertueelle kahdeksi vuodeksi. Ensimmäinen karsintaturnaus pelataan 26.–31. toukokuuta ja toinen 1.–6. kesäkuuta.
Hull on voittanut uransa aikana alle 21-vuotiaiden maailmanmestaruuden (1992), kaksi amatöörien EM-kultaa (1997 ja 2013) ja yhden ammattilaisturnauksen, vuonna 2016 pelatun Shoot-outin.
Hull on ollut maailmanlistalla parhaimmillaan 32:nen (kaudella 2002–2003) ja edennyt kolmesti rankingturnauksen puolivälieriin. Hän oli viidenneksi eniten sadan pisteen lyöntisarjoja tehnyt ammattilainen kaudella 2001–2002.
Suomalainen on pelannut ammattilaisten MM-kisojen pääsarjassa eli Sheffieldin Crucible-teatterissa vuosina 2002, 2014 ja 2015. Kyseiset visiitit päättyivät tappioon avauskierroksella Graeme Dottia, Ronnie O'Sullivania ja Shaun Murphya vastaan.