Heinäkuussa palvelukseen Kainuun prikaatilla astuneet varusmiehet ja naiset vannovat sotilasvalansa tai -vakuutuksensa osana Kajaanin Linnanvirta -kaupunkifestivaalia tällä viikolla.
Noin 1500 alokasta antaa valan tai vakuutuksen ja läheisiä odotetaan noin viittä tuhatta.
Päävala on puoliltapäivin Kajaanin liikuntapuistossa.
Prikaatin tiedottaja Satu Hujanen kertoo, että paikoitusalueet ovat tuottaneet päänvaivaa. Asia on ratkaistu sillä, että osa läheisistä tulee Prikaatille ja siirtyy linja-autokyydillä pelipaikoille.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.