Snookerin huippuammattilaiset saapuvat Helsinkiin ensi keväänä. Yle Urheilun tietojen mukaan kyseessä on kahdeksan pelaajan kutsuturnaus, joka pelataan 25.–26. toukokuuta.
Turnauksen ykköstähti on ammattilaiskiertueella paraikaa huippuvireessä oleva Judd Trump, joka voitti sunnuntaina Belfastissa päättyneen Pohjois-Irlannin avoimet. Turnausvoitto oli hänelle kolmas peräkkäinen.
Maailmanlistan kärkinimistä Helsingissä nähdään myös Luca Brecel (2.), Kyren Wilson (8.) Jack Lisowski (13.), Ryan Day (17.) ja Stuart Bingham (21.). Brecel on snookerin hallitseva maailmanmestari, Bingham voitti MM-tittelin vuonna 2015.
Lisäksi turnauksessa pelaavat lajilegendat Stephen Hendry ja Jimmy White. 54-vuotias Hendry on seitsenkertainen maailmanmestari ja White hänen kovin kilpakumppaninsa. White, 61, pääsi urallaan peräti kuudesti MM-finaaliin, mutta hävisi joka kerta.
Helsingin kutsuturnauksen palkintopotti on 150 000 euroa eli samaa kokoluokkaa kuin esimerkiksi Helsingissä marraskuussa järjestettävässä tenniksen ATP-haastajaturnauksessa.
Yle Urheilun tietojen mukaan yhtenä tapahtuman järjestäjänä on tamperelainen Jussi Tyrkkö.