Vuoden ensimmäiset alokkaat aloittavat varusmiespalveluksensa maanantaina. Kainuun prikaatissa palveluksensa aloittaa noin 1 600 uutta alokasta. Koko maassa palveluksensa aloittaa noin 12 500, joista noin 350 on naisia.
Kainuun prikaatin esikuntapäällikkö Jukka Vuorisalmi sanoo parin viime vuoden konkreettisesti näyttäneen miksi puolustusvoimat ja muut turvallisuusviranomaiset ovat olemassa.
– Lähialueen tilanne Ukrainan sotaan liittyen, kiristynyt kansainvälinen tilanne ja nyt syksyn aikana ihan konkreettisesti meidän lähialueella välineellistetty maahanmuutto ovat ihmisten ja varusmiesten ja reserviläistenkin mielissä.
Puolustusvoimat antoi marraskuussa Rajavartiolaitokselle virka-apua. Puolustusvoimat tuki Rajavartiolaitosta konetyövoimalla ja rakentamisosastolla.
Nyt palveluksensa aloittavista noin 10 000 aloittaa maavoimien joukko-osastoissa. Noin 1 600 asevelvollista aloittaa sotilasuransa merivoimien palveluksessa.
Loput jakaantuvat Rajavartiolaitoksen ja Ilmavoimien joukko-osastoihin. Suurimmat vastaanottavat joukko-osastot ovat Porin prikaati, Karjalan prikaati ja Kainuun prikaati Maavoimista.
Juttua päivitetty 29.1.2024 kello 13.25: Korjattu esikuntapäällikön sukunimi.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.