Snookerin seitsenkertainen maailmanmestari Ronnie O'Sullivan saapuu kesäkuussa Suomeen.
Englantilainen supertähti pelaa kaksi näytösottelua Tampere-talossa 4.–5. kesäkuuta. Otteluiden järjestäjä on Suomen snookerhistorian ainoa ammattilaispelaaja Robin Hull.
– Voin sanoa, että tämä on näytösotteluiden osalta viimeinen veto. Tätä suuremmaksi kattaus ei voi enää mennä. O'Sullivanin ja Tampere-talon kanssa nimet ovat paperissa. Vastustaja selviää lähiaikoina, Hull kertoo Yle Urheilulle.
48-vuotias O'Sullivan on snookerin maailmanlistan ykköspelaaja. Hän on voittanut lajin himoituimman MM-tittelin seitsemän kertaa (2001, 2004, 2008, 2012, 2013, 2020 ja 2022) aivan kuten paraikaa käynnissä olevan The Mastersin (1995, 2005, 2007, 2009, 2014, 2016 ja 2017). Lisäksi hän on juhlinut UK Championshipin mestaruutta peräti kahdeksan kertaa.
Maailmanmestaruuksien määrässä O'Sullivan ei ole vielä absoluuttisesti omassa kastissaan, sillä 1990-lukua dominoineella Stephen Hendryllä on niin ikään seitsemän MM-pystiä.
Vuonna 1992 ammattilaisena debytoinut O'Sullivan on muun muassa voittanut eniten rankingturnauksia (40 kappaletta), tehnyt ammattilaiskisoissa eniten maksimibreikkejä (15) ja sadan pisteen ylittäviä lyöntisarjoja (1232) sekä tienannut eniten palkintorahaa (lähes 20 miljoonaa euroa).
Hänet muistetaan erityisesti vuoden 1997 MM-kisoista, joissa The Rocket -lempinimellä tunnettu O'Sullivan pussitti kautta aikain nopeimman 147 pisteen maksimibreikin viidessä minuutissa ja 20 sekunnissa.
Hullin mukaan O'Sullivanin vastustaja Tampereen otteluissa ratkeaa lähiviikkoina pienestä joukosta snookerin maailmantähtiä.
– Tässä vaiheessa puhun vastustajasta vielä vain muodossa spesiaali vieras, Hull sanoo.
Tähdillä vetovoimaa
Suomessa on järjestetty vuoden aikana useita näytösotteluita, joissa ovat esiintyneet maailmanmestarit Mark Selby, Mark Williams, Neil Robertson ja Stuart Bingham. Toukokuussa Helsingin Kulttuuritalo isännöi viikonlopun kestävää kahdeksan huippuammattilaisen kutsukisaa.
Hull järjesti joulukuussa 1900-paikkaisessa Tampere-talossa näytösottelun, jossa kohtasivat Robertson ja pikavisiitillä hallitsevan maailmanmestarin Luca Brecelin korvannut Selby. Ottelu myytiin loppuun muutamassa päivässä.
– Se ottelu oli suunnitelman ensimmäinen vaihe, joka onnistui. Tämä on toinen ja viimeinen osa.
O'Sullivan pelaa kesäkuussa kaksi ottelua, joissa pelisysteemi on paras 11:stä – voittoon vaaditaan siis kuusi voitettua erää. Täpötäysi 1900-paikkainen Tampere-talo on herättänyt kiinnostusta paitsi lajin tähdissä myös snookerin kattojärjestössä World Snookerissa, joka pyrkii laajentamaan ammattilaiskiertuetta uusiin maihin.
– Suomeen on suurta vetoa, Hull sanoo.
– Nostan käden pystyyn sen puolesta, että olen valmis auttamaan ammattilaisturnauksen tuomisessa Suomeen.
Kallis investointi
O'Sullivan pelaa vuosittain kymmeniä näytösotteluita, joiden hintahaarukka vaihtelee suuresti. Hänen taksansa eivät ole julkista tietoa, mutta Yle Urheilun tietojen mukaan Euroopassa kahden päivän tapahtumissa suuruusluokka on reilusti yli 100 000 euroa. Kiinassa mittaluokka voi olla tuplat.
Kysymykseen, veloittaako O'Sullivan Tampereen-keikoistaan yli 100 000 euroa, Hull vastaa lyhyesti.
– Kyllä. On se yli.
O'Sullivan kamppailee loppuviikosta vielä suuremmista rahoista, kun The Masters -kutsuturnaus huipentuu Lontoossa. O'Sullivan kohtaa torstaina puolivälierissä maanmiehensä Barry Hawkinsin.
Ottelu alkaa Suomen aikaa kello 15. Sunnuntaina ratkeavan turnauksen voittaja kuittaa reilut 290 000 euroa.
Edit: Pelipäivät ovat 4. ja 5. kesäkuuta (aluksi ilmoitettu 5.-6.6.).