28-vuotias maanviljelijä Topi Hurskainen asuu Ylä-Savon Vieremällä ja pitää osakeyhtiömuotoista lypsykarjatilaa yhdessä siskonsa kanssa. Tilalla on 90 lehmää.
Maanviljelijät ovat viime viikkoina olleet näkyvästi esillä Euroopassa. Esimerkiksi Saksassa maanviljelijät protestoivat dieselin verotukien poistoa vastaan. Viljelijät vaativat myös parempia tuottajahintoja.
Suomessa tunnelmat ovat olleet kuitenkin rauhalliset. Kysyimme kahdelta maatalouden asiantuntijalta, millaisia isoja kysymyksiä suomalaisella maataloudella on ratkottavanaan seuraavalla vuosikymmenellä.
Maatalouden nykytilannetta ja tulevaisuutta ovat arvioineet maatalouspolitiikan tutkimusprofessori Jyrki Niemi Luonnonvarakeskukselta ja agroekologian professori Juha Helenius Helsingin yliopistolta. Kysyimme myös maanviljelijä Topi Hurskaiselta, mitä hän ennusteista ajattelee.
1. Minkä kokoinen maatila on kannattava?
Tällä hetkellä: Pienet tilat lopettavat, ja jäljellä olevat tilat kasvattavat kokoaan. Samaan aikaan tilojen kannattavuus on laskenut. Suomessa on noin 42 000 aktiivista maatilaa, joista alle 10 000 on eläintiloja. Lypsykarjan keskikoko on noin 60 lehmää.
– Tilakoot tulevat edelleen kasvamaan. Tällä hetkellä on vielä paljon iäkkäitä viljelijöitä ja pieniä tiloja, sanoo tutkimusprofessori Niemi.
2030-luvulla: Tilojen kokoon haetaan luonnollista mittakaavaa, joka huomioi ympäristöasiat, käytettävissä olevat resurssit, eläinten hyvinvoinnin ja viljelijän jaksamisen. Professori Heleniuksen mukaan tämä tarkoittaa esimerkiksi lypsykarjassa noin 60–120 lehmää. Aktiivisia maatiloja on noin 30 000, joista noin 5 000 on eläintiloja.
– Toivon, että maatilojen lopettamisen tahti alkaisi hiipua, jotta emme jäisi yksin maaseudulle. Isommassa tilassa olisi etunsa, mutta se toisi lisää työmäärää ja velkaa, sanoo maanviljelijä Topi Hurskainen.
2. Kuka omistaa maatiloilla syntyvän tiedon?
Tällä hetkellä: Valtio omistaa Suomessa yli kolmanneksen metsistä, mutta pellot ovat yksityisessä omistuksessa. Viljelijät keräävät peltojen ja eläinten kunnosta monenlaista dataa, joka auttaa esimerkiksi lannoituksen ja ruokinnan suunnittelussa.
– Ruoka-alan datan ja sen hallinnan merkitys tulee kasvamaan. Data voisi olla maatilojen neuvotteluvaltti ruokaketjussa, sanoo Niemi.
2030-luvulla: Maatilat ovat yhä yrittäjävetoisia. Maatiloilla kerätyn tiedon ja datan merkitys kasvaa, ja Heleniuksen mukaan esimerkiksi ruokateollisuus saattaa olla siitä aiempaa kiinnostuneempi. Tekoäly, droonit ja sensorit auttavat arvioimaan ja suunnittelemaan työtä.
– Voisin luovuttaa tietoja, jos se toisi lisäarvoa työlle, mutta mietin asiaa myös yksityisyyden suojan kannalta, sanoo maanviljelijä Hurskainen.
3. Onko ruoantuotanto liian harvojen käsissä?
Tällä hetkellä: Suurin osa maakunnista on resurssiperiferiaa, josta haetaan maatalouden tuottamat ruoan raaka-aineet ja viedään jalostettavaksi metropolien liepeille, lähelle kuluttajien enemmistöä. Jalostuksen lisäarvo ei jää maaseutujen elinvoimaksi. Entistä harvempi työskentelee suoraan alkutuotannon parissa.
– Päästrategia on tilakoon kasvu, ja iso osa tiloista tuottaa raaka-ainetta teollisuuden käyttöön. Noin 1 400 tilaa on tosin erikoistunut myymällä omia tuotteitaan suoraan kuluttajille. Tuotteiden jatkojalostusta harjoittaa noin 600–700 tilaa, sanoo Niemi.
– Pitäisikö useamman suomalaisen tuottaa ruokaa, olla ruokaketjussa mukana? Tämä on myös ilmastokysymys: paikallinen ruokaketju voi olla merkittävästi ilmastolle parempi vaihtoehto, sanoo Helenius.
2030-luvulla: Isojen toimijoiden rinnalla on myös paikallisia ruokaketjuja. Pienemmät maatilat erikoistuvat, osa kokeilee jatkojalostusta ja suoramyyntiä. Osakeyhtiömuotoinen maatalous on kasvattanut suosiotaan, sillä se jakaa riskejä ja vastuuta.
– Kun maatilojen määrä vähenee, vähenee myös yhteistyö. Myös palvelut, kuten maatalouskauppa ja koneiden korjaus, vähenevät, Topi Hurskainen kertoo.
4. Miten ilmastonmuutos vaikuttaa käytännön tasolla?
Tällä hetkellä: Suomessa keväät ovat usein liian kuivia ja syksyt liian märkiä. Kasvukausi on melko lyhyt. Sään ääri-ilmiöt yleistyvät.
– Joudumme sopeutumaan, sillä ilmastonmuutoksen kokonaisvaikutus on Suomen maataloudelle negatiivinen. Me kuitenkin pärjäämme, sillä meillä on resursseja reagoida muutoksiin, arvioi Helenius.
– Lyhyellä aikavälillä päästöjen vähentämisvaatimuksilla on maatalouteen erityisen suuri merkitys. Paine siihen tulee myös markkinoiden kautta. 2030-luvulla on arkipäivää, että tuoteselosteessa kerrotaan tuotteen ilmastovaikutukset, sanoo Niemi.
2030-luvulla: Ilmasto lämpenee ja laidunkausi pitenee. Moni uusi laji pärjää Suomessa aiempaa paremmin. Ilmastonmuutos ei kuitenkaan heilauta maapallon asentoa: auringon säteily ei riitä aiempaa paremmin, ja talven tulo lopettaa kasvun.
– Saamme tällä hetkellä meijeriltä pienen lisän maidon hintaan, kun teemme erilaisia ilmastotoimia. Varaudumme sään muutoksiin pitämällä riittävää puskuria eläinten rehun määrässä, Hurskainen kertoo.
5. Ruoan riittävyys, huoltovarmuus?
Tällä hetkellä: Suomalaiset käyttävät ravitsemustarpeisiin nähden liikaa eläintuotteita. Hallitusohjelman tavoitteena on kaksinkertaistaa elintarvikevienti vuoteen 2031 mennessä. Energian hinta ja riittävyys puhuttavat.
– Riippuvuus ulkomaisista tuotantopanoksista, kuten lannoitteista ja torjunta-aineista, on kasvanut. Kausityövoimakin on tällä hetkellä tuontitavaraa, Niemi sanoo.
– Ruoantuotantoa ei kannata vähentää Suomessa, sillä tiukassa tilanteessa se on turvallisuus- ja huoltovarmuuskysymys, sanoo Helenius.
2030-luvulla: Ulko- ja turvallisuuspoliittiset kysymykset vaikuttavat ruokamarkkinoihin. Alueellinen energiaomavaraisuus kasvaa. Tilakohtaiset energiaratkaisut, kuten aurinkovoima ja biokaasu, yleistyvät. Suomessa tuotetaan vesi-intensiivisiä tuotteita, erityisesti maito ja maitotaloudesta saatava naudanliha ovat vientituotteita.
– Huoltovarmuus on todella tärkeä asia, mutta olen sitä mieltä, että huoltovarmuus ei saa olla se asia, joka ylläpitää Suomessa kotimaista ruoantuotantoa. Suomalaisen maanviljelyn tarpeen pitäisi lähteä siitä, että kuluttajat haluavat ja ostavat suomalaista ruokaa, Hurskainen sanoo.
