– Mukavaa, että peleista voi jakaa palkintoja myös näkemättä niitä.
Porin Ässien päävalmentajan Jere Härkälän, 39, letkautus isälleen Jari Härkälälle, 61, porilaisravintolan lounaspöydässä paljastaa, että kovaakaan huumoria ei tämän kaksikon kesken säästellä.
Myös patapaitojen päävalmentajana, kausilla 2006–2008, toiminut Jari Härkälä on edellisiltana ollut arvovieraana Ässien HIFK-kotiottelussa ja palkinnut jatkoajalla 0–1 päättyneestä ottelusta kaksi maalivahtia ja yhden Ässien kenttäpelaajan.
– Maalipaikat tasakentällisin 0–5 hänen jääajallaan, muuten meni ihan ok, Jere Härkälä toteaa.
Koossa on nyt porilaiskiekkoilussa historiallinen kaksikko, sillä Jari ja Jere Härkälä ovat ensimmäinen Ässien päävalmentajapestiä hoitanut isä-poika-pari.
SM-liigassa edelle on ehtinyt vain yksi duo eli Hannu ja Sami Kapanen, Jari Härkälän liigapelaajauran jälkimmäisessä seurassa KalPassa. Kuopiossa Härkälä pelasi Sami Kapasen kanssa Hannu Kapasen valmennuksessa, toimi jälkimmäisen apuvalmentajana ja myöhemmin myös päävalmentajana.
Jari Härkälä kävisi kotikaupungissaan mielellään useamminkin, mutta vammautumisen takia matkustaminen ei ole enää yhtä helppoa ja yksinkertaista kuin ennen.
Merkittävä pataura
Pitkään Helsingin Vuosaaressa asunut Jari Härkälä on myös pelaajana merkittävä osa Ässien historiaa. Hän pelasi seurassa 1980-luvulla kuusi kautta sentterinä, eniten kakkosketjun keskellä Kimmo Sillanpään ja Jari Nyströmin välissä.
Vastuuta tuli SM-liigan huipulla 1980-luvun puoliväliin saakka pelanneessa seurassa niin yli- kuin alivoimalla. Kakkossentterin roolia ei Ässissä otettu siihen aikaan ilmoittautumalla, vaan kilpailu oli kovaa.
– Sentteriosasto Ässissä koostui pitkälti maajoukkuetason kavereista. Treeneissä joutui sekä ottamaan että antamaan todella lujaa, jos halusi pelipaikan.
Vaikka Härkälä oli hyvä ylivoimapelin pyörittäjä, usein hän odotti vuoroaan penkillä pitkään.
– Jos vastustaja sai ihan peruskakkosen, ”Java” (SM-liigan kaikkien aikojen maalipyssy Arto Javanainen) ei tullut adjutantteineen lainkaan vaihtoon. Vitosen jäähyn aikana hän saattoi tulla siinä kolmen minuutin paikkeilla, Härkälä muistelee huvittuneena klubiravintolan pöydässä ennen HIFK-ottelun alkua.
Hän on katsellut tällä kaudella lähes kaikki Ässien ottelut tv:stä, mutta saapuu nyt omista patavuosistaan, 1981–1987, täysin uusittuun Isoonmäkeen ensimmäisen kerran. Nyt halli on kansainvälisessäkin vertailussa täysin asianmukainen areena.
– Ässä-aikoinani meille tuli erinomainen ulkomaanapu Mark Jooris, jolla oli ollut tapana laittaa luistimet paljaisiin jalkoihin. Se tapa muuttui aika äkkiä, kun aamujäillä saattoi olla hallissa miinus 15.
Kohtalokas kaatuminen
Keväällä 2015 laskimoveritulppa kaatoi Jari Härkälän Kuopiossa katuun, johon pää osui niin, että niskanikama vammautui kohtalokkaasti.
– Mitään en siitä muista, en sitä edeltäneestä viikosta enkä kahdesta seuraavasta. Kaikki katosi.
Kuopion yliopistosairaalan neurokirurgit pelastivat Härkälän täydeltä neliraajahalvaukselta; raajoihin alkoi tulla tuntoa ja liikettä.
Perheelle uutinen oli iso järkytys. Jere Härkälä työskenteli tuolloin Pekka Rautakallion johtamassa Ässien liigavalmennustiimissä. Hän pääsi katsomaan isäänsä, kun tämä oli siirretty helsinkiläiseen, arvostettuun Validia-sairaalaan kuntoutettavaksi.
– Pahin alkušokki väistyi, kun huomasin, että isällä on palava motivaatio kuntoutukseensa. Hän suhtautui tapahtuneeseen erittäin ratkaisukeskeisesti, ei tunteillen tai surkutellen. Kuntoutusurakka oli valtava, ja olen todella iloinen, että hän jaksoi sen. Lähtökohtiin ja niihin pahimpiin vaihtoehtoihin nähden kyse on erittäin kovasta torjuntavoitosta.
Yhdeksän vuoden odotus
Vuosaaressa puolisonsa kanssa niin sanotussa esteettömässä kodissa asuva Jari Härkälä käyttää pääasiassa pyörätuolia, mutta pystyy tuen kanssa liikkumaan myös jalkojensa päällä.
Hän tekee koko ajan voimaharjoituksia ja elää hyvin kurinalaisesti, jotta paino ei nouse. Validiassa hän kuntoutuksen aluksi tapasi kahdesti myös psykologin.
– Eka kerta oli kolme varttia, jälkimmäinen vartin. Kai hän näki, että olin tapahtuneen kanssa sinut ja valmis ottamaan vastaan, mitä tulee. Olen suhtautunut tähän enemmän sellaisena käytännön ongelmana. Kaikkeen menee aikaa paljon enemmän kuin ennen.
Psykologi totesi, että käytännössä jokainen kohtalotoveri sairastuu jossain vaiheessa eriasteiseen masennukseen.
– Olen odotellut omaani nyt melkein yhdeksän vuotta. Pitää muistaa, että olin tapahtumahetkellä jo 53-vuotias, paljon elämää nähnyt ja kokenut. On ihan eri juttu, kun siihen heitetään onnettomuuspaikalta joku nuori kaveri, jolle elämä oli vielä eilen edessä, kahden aikuisen lapsen eronnut isä laskee.
Pitkäaikaisista pelikavereista ja hyvistä ystävistä toiseen todellisuuteen ovat jo siirtyneet Arto Javanainen, Harry Nikander ja Arto Heiskanen.
Jere Härkälä ajaa puolisonsa ja lapsensa kanssa tapaamaan isäänsä Helsinkiin muutaman kerran vuodessa. Eniten yhteyttä pidetään videopuheluilla. Niissä jääkiekko ei ole pääosassa.
– Puheluiden päähenkilö on käytännössä aina viisivuotias tyttäreni Eevi, mutta kyllä me lätkästäkin jotain puhumme. Enemmän kuitenkin aika yleisellä tasolla. En ole ikinä kokenut, että isä olisi yrittänyt mestaroida millään tavalla tai että nimeni olisi ollut rasite. Eikä hänen vammansa ole lainkaan vaikuttanut suhteeseemme paitsi käytännön järjestelyissä. Niissä on nyt enemmän hommaa.
– Jos alkaisin Jerelle luennoida ykkösylivoiman organisoinnista, niin puhelut lyhenisivät entisestään, Jari Härkälä nauraa.
Raadollisuus tuttua
Jere Härkälä lopetti oman pelaajauransa Ässissä 21-vuotiaana 2006, vyöllä yksi liigapeli kaudelta 2004–2005. Isä kertoo tuolloin pohtineensa pojan jatkosuunnitelmia koulujen ja työelämän osalta.
– Halusin pysyä lajissa. Tiesin isäni uran kautta myös homman raadollisuuden. Kauden aikana ei ole arkea eikä pyhää, ajatukset ovat koko ajan joukkueessa ja perhe maksaa hintaa, kertoo Jere Härkälä, jonka puoliso Carita Toiviainen on Superpesiksen kaksinkertainen Vuoden pelaaja.
Isä ei ottanut kantaa poikansa valmennushaaveisiin suuntaan tai toiseen.
– Jere oli aikuinen mies ja vapaa tekemään omat valintansa ja virheensä. Ei pidä ymmärtää väärin: tietysti olen erittäin ylpeä siitä, että hän on nyt päävalmentaja seurassa, joka merkitsee meille molemmille niin paljon.
Jere Härkälä aloitti Ässissä luistelukoulun vetäjänä, toimi vuosia alle 16-, 18- ja 20-vuotiaiden valmennuksessa, oli liigajoukkueen apuvalmentaja ja hankki kannuksia miesten päävalmentamiseen Mestiksessä. Ohessa hän kävi koko Jääkiekkoliiton valmentajakoulutuspolun ja suoritti Kuortaneen urheiluopistossa ammattivalmentajan tutkinnon.
Lähtökohta oli kuitenkin haastava, sillä edeltäjä oli karhukaupungin kiekkohistorian palvotuimpiin valmentajiin kuuluva Karri Kivi, jonka komennossa joukkue viime kevätpuoliskolla jopa ylisuoritti ja haastoi Ilveksen miehekkäästi puolivälierissä. Netin syövereissä – joissa Jere Härkälä ei viihdy – arveltiin, ettei uuden tuntemattoman Ässä-veturin tarvitsisi talvitakkia ainakaan Porin raakaa talviviimaa vastaan hankkia.
Ketolan painava puheenvuoro
Ystävänsä Jari Härkälän seuraan klubiravintolassa lyöttäytyvä Pori-toteemi Veli-Pekka Ketola käyttää painavan puheenvuoron aiheesta.
– Perusongelma on se, että porilainen kiekkofani on mu....u, jolla on kahden pelin jänne. Homma lähti siitä, ettei Jerelle annettu mitään mahdollisuutta. Porissa syljetään kaikki tietämättömyys raakana ulos vailla hajuakaan siitä, mitä valmennustiimi ja joukkue yrittävät edes hakea. Ja kaikkein raainta kohtelu on, jos häpeäpaaluun saadaan vielä kaupungin oma poika.
Ketola piti selvänä, että Jere Härkälä ansaitsi mahdollisuutensa.
– Olisi ollut täysin kohtuutonta, jos hän ei olisi sitä saanut. Olen iloinen, että hän on onnistunut, ja näillä Ässien budjeteilla ei voi onnistua, jos ei osaa oikeasti valmentaa.
Haastatteluhetkellä 11. tammikuuta Ässät oli pudotuspeliviivan yläpuolella ja napsinut pisteen enemmän kuin viime kaudella yhtä monesta ottelusta. Tuoreimpiin kolmeen otteluun joukkue oli kuitenkin tehnyt yhteensä yhden maalin.
– Pelissä on hyvät aihiot ja rakenteet, mutta viimeistelystä on nyt puuttunut rentous. Olisin enemmän huolissani, jos aihiot ja rakenteet puuttuisivat.
Jari Härkälä saavutti pelaajana liigahopeaa Ässissä 1984 ja KalPassa 1991. Päävalmentajana hän saavutti kolme mestaruutta kaukalopallossa lajin etsikkovuosina 20 vuotta sitten. Porin Kärppien pelissä oli parhaimmillaan 5 000 katsojaa Isossamäessä. Härkälän tähtipelaaja oli Mikael Kotkaniemi, nykyinen nimekäs kiekkovalmentaja ja NHL-pelaaja Jesperi Kotkaniemen isä. Jere Härkälä jakaakin mielellään kiitoksia opintiensä varsille.
– Olen saanut oppia sellaisilta koutseilta kuin ”Miku” (Kotkaniemi), ”Rocky” (Rautakallio), Karri (Kivi) tai Virran Pekka. Jesperiä olen valmentanut ja nähnyt, mikä on intohimon merkitys menestykselle. Joskus täytyy omia pelaajia muistuttaa siitä, että pelaajan ammatti on etuoikeus, josta tulee olla kiitollinen ja osoittaa sitä kiitollisuutta joka päivä.
Jere Härkälän käsien läpi on Ässissä mennyt eri vaiheissa myös sellaisia pelaajia kuin kaksinkertainen maailmanmestari Juho Lammikko, olympiavoittaja Niko Ojamäki ja maailmanmestari Oliwer Kaski. Isä taas veti Kuopiossa koulujen aamujäitä muun muassa Kimmo Timoselle ja Olli Jokiselle.
– Jere oli kahden vanha, kun muutimme Porista Kuopioon. Yhtenä joulupäivänä oli pakkasta 25 astetta, mutta poika meni kaverinsa kanssa kahdeksi tunniksi ulkojäälle. Palattuaan hän kertoi, että se ”pitkä poika” vielä jäi. Hän oli Jokisen Olli, vanhoista pelikavereistaan yhteyttä eniten Kari Takon, Juha Jokiharjun ja Juha Tuohimaan kanssa pitävä isä-Härkälä sanoo.
Jere Härkälä tietää operoivansa varsin tuulisessa ammatissa, jossa ei pitkän aikavälin tavoitteita kannata juuri julki kuuluttaa.
– Itsestäänselvä tavoite on tietysti vakiinnuttaa työpaikka tällä tasolla. Ja jos nyt sanon, että jossain vaiheessa voisi kiinnostaa jonkintasoinen maajoukkuevalmennus, niin ei sitä varmaan itsekehuksi katsota.
Tähtäimessä Leo-Pekka Tähti
Poika on iloinen, että työkyvyttömyyseläkettä saava isä on hänkin löytänyt taas paikkansa jääkiekon parista. Jari Härkälä on vuosikymmenen taitteesta saakka toiminut parajääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana.
– Se on tuonut isän arkeen erittäin mielekästä sisältöä.
Parapuolella Suomi on vielä huippumaiden kyydissä vastaantulija.
– Se ei poikkea normaalista huippu-urheilusta sikäli, että huiput ovat sielläkin todella kovia, Jari Härkälä sanoo.
Tällä Porin-reissulla Jari Härkälä ei käynyt pitämässä parakiekon rekrytointipuhetta, joka hänellä selvästi on suunnitelmissa. Paraurheilun legenda, porilainen Leo-Pekka Tähti, lopettaa uransa pyörätuolikelaajana Pariisin paralympiakisoihin ensi syyskuussa. Päävalmentaja aikoo kukaties ehdottaa hänelle uutta uraa.
– ”Lepe” kävi yhdellä leirillämme, ja voin sanoa, että kelkka liikkui kovaa. Vähän treeniä alle, niin hän olisi meidän runkomiehiämme.