Yli 90 000 sotilasta osallistuu ensi viikoilla alkavaan sotilasliitto Naton Steadfast Defender 2024 -harjoitukseen.
Kyseessä on Naton suurin harjoitus vuosikymmeniin, Naton ylin sotilaskomentaja, yhdysvaltalainen Chris Cavoli kertoi torstaina.
Cavolin mukaan tänä vuonna harjoituksissa painotetaan Euroopan puolustuksen vahvistamista.
– Tämä tehdään siirtämällä joukkoja Pohjois-Amerikasta Eurooppaan, Cavoli kertoi.
Harjoitus on koon lisäksi poikkeuksellinen myös kestoltaan.
Ensi viikolla alkava harjoitus kestää toukokuuhun saakka.
Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kertoi perjantaina 19. tammikuuta, että Naton suurin sotaharjoitus vuosikymmeniin tuo Suomeen tuhansia amerikkalaissotilaita ensi viikolla alkavassa harjoituksessa. Suomen puolustusvoimat on vahvistanut tähän mennessä vain sen, että Suomi osallistuu sotaharjoitukseen.
Suurin harjoitus sitten kylmän sodan
Financial Times -lehden mukaan Naton Steadfast Defender -harjoitus on suurin sitten kylmän sodan.
Harjoitusten aikana tehdään 500–700 taistelulentolentoa ja yli 50 siirtoa taistelu-aluksilla.
Tehtäviin osallistuu yli 41 000 sotilasta merellä ja ilmassa.
Steadfast Defender -harjoitus järjestetään ainakin Saksan, Puolan ja Baltian maiden alueilla.
Harjoitukseen osallistuu Naton jäsenmaiden lisäksi Naton ehdokasmaa Ruotsi.
Nato-maiden lisäksi harjoitukseen osallistuu Ruotsin puolustusvoimien joukkoja.
Britannian pääministeri Rishi Sunak kertoi jo lokakuussa Gotlannissa pidetystä Jef-liittouman kokouksessa, että Britannia aikoo panostaa Pohjois-Euroopan puolustukseen.
Sunakin mukaan Britannia lähettää tänä vuonna yli 20 000 brittisotilasta Pohjois-Euroopassa pidettäviin sotaharjoituksiin.
Nato-harjoituksessa vihollisena on Venäjän johtama liittouma
Steadfast Defender harjoituksessa Nato-maat testaavat sotilasliiton valmiutta torjua Nato-maahan hyökänneitä Venäjän joukkoja, Financial Times kirjoittaa.
Bildin mukaan viimeksi Nato järjesti mittakaavaltaan yhtä laajan sotaharjoituksen vuonna 1988. Tuolloin harjoituksiin osallistui 125 000 sotilasta.
Saksalainen Bild uutisoi tiistaina puolustusministeriöltä saamastaan salaisesta skenaariosta, jonka mukaan Naton ja Venäjän välinen eskaloituminen voisi alkaa pian.
Asiakirjan mukaan Venäjä hyökkää Naton itäkylkeen vuonna 2025.
Naton strategisen viestinnän keskuksen johtajan Janis Sartsin mukaan Bildin julkaisema skenaario olisi Naton harjoitussuunnitelma eikä salainen tiedusteluraportti.
Lähde: Reuters