Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Second hand on tällä hetkellä trendikästä ja liikkeitä nousee yhä keskeisimmille paikoille.
Kuluttajien välistä käytetyn tavaran kauppaa käydään paljon myös erilaisissa sovelluksissa ja verkkosivuilla. Varsinkin vaatteita myydään muun muassa suomalaisessa mobiilisovellus Zadaassa ja vastikään Suomeen rantautuneessa Vintedissä.
Tampereen yliopiston ja Kaupan liiton viime kesänä teettämään kyselytutkimukseen vastanneista noin 62 prosenttia uskoo ostavansa jatkossa nykyistä enemmän käytettyjä tuotteita. Kyselyyn vastasi hieman yli 3 000 henkilöä.
Tutkimuksen mukaan suurelle osalle kuluttajista Tori.fi on edelleen ensisijainen käytetyn tavaran verkkokauppa, vaikka kilpailu onkin lisääntynyt.
Käytetyn tavaran ostaminen voi kuitenkin yltyä riippuvuudeksi, jota peitellään jopa läheisiltä.
Oletko koukussa käytetyn tavaran ostamiseen? Selaatko second hand -sovelluksia iltamyöhät tai kierrätkö kirpputoreja ainutlaatuisia aarteita etsien?
Yle tekee juttua aiheesta. Voit kertoa kokemuksesi toimitukselle tällä lomakkeella: