Puolustusvoimille vuosi 2023 oli erikoinen. Suomi hyväksyttiin Naton jäseneksi, ja jännitteisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa presidenttiehdokkaat eivät ole leikkaamassa puolustusmenoista. Sopimus ilmatorjuntajärjestelmä ”Daavidin lingostakin” saatiin maaliin.
Sitten olivat toisenlaiset uutiset.
Samassa ryppäässä tapahtuneet onnettomuudet herättivät keskustelua siitä, onko palveluksessa turvallista.
Viime vuoden lokakuussa Dragsvikin varuskunnassa tapahtui vakava onnettomuus, kun yhdeksän varusmiestä oli hukkua. Samassa kuussa kuoli yksi varusmies, kun auto suistui tieltä Luumäellä. Vuosi loppui surullisesti, kun kantahenkilökuntaan kuuluva sotilas menehtyi meripelastusharjoituksessa.
Samassa ryppäässä tapahtuneet onnettomuudet herättivät keskustelua siitä, onko palveluksessa turvallista.
Sattumalta käytin ison osan viime vuodesta saman kysymyksen äärellä. Olin lähtenyt selvittämään vuonna 2011 tapahtunutta onnettomuutta podcast-sarjaa varten. Onnettomuudessa salama osui varusmiesten telttaan Hangossa. Halusin tietää, mitä teltassa olleille miehille tapahtui.
Yksittäistapaus sai kuitenkin uudet mittasuhteet, kun perehdyin Onnettomuustutkintakeskuksen tutkintaselostuksiin, jotka koskivat Puolustusvoimissa tapahtuneita onnettomuuksia.
Koska seurantaa ei ollut, myös ennaltaehkäisevä työ oli puutteellista.
Kävi ilmi, että Onnettomuustutkintakeskus oli jo vuonna 2005 huomauttanut Puolustusvoimille, että heiltä puuttui vaaratilanteita ja onnettomuuksia seuraava järjestelmä.
Koska seurantaa ei ollut, myös ennaltaehkäisevä työ oli puutteellista. Jos siis sattui vahinko, tapahtumasta mahdollisesti tulleet opit jäivät vain asianosaisten tietoon, eivätkä levinneet läpi organisaation.
Otkes huomautti seurantajärjestelmän puutteesta Puolustusvoimille useamman onnettomuuden yhteydessä, ja kyseli toimenpiteiden perään vuosien ajan.
Järjestelmä, eli netissä täytettävä vaatimaton lomake, saatiin käyttöön vuoden 2022 heinäkuussa. Siis 17 vuotta ensimmäisen suosituksen jälkeen.
Miksi kehitystyötä ei ole tehty rivakammin?
Kun tenttasin podcastia varten asiasta vastaavaa everstiluutnanttia, hän ei kyennyt nimeämään yhtäkään turvallisuutta kehittävää toimenpidettä, johon olisi ryhdytty kerätyn tiedon perusteella.
Toiminnan puute tuntuu kohtuuttomalta, koska parannettavaa olisi.
Valtiokonttorin tilastojen mukaan keskimäärin 1400 ihmistä saa vuodessa hoitoa tai korvauksia sairaudesta tai vammasta, joka on aiheutunut asepalveluksesta. Nämä korvaukset eivät koske intin aikana sairastettuja flunssia, vaan sairauksia ja vammoja, jotka haittaavat elämää vielä palveluksen päättymisen jälkeenkin.
Korvaussumma oli viime vuonna yli 8,6 miljoonaa euroa. Tähän päälle tulevat kaikki haaverit, jotka saadaan hoidettua jo intin aikana.
Herää kysymys, onko tämä Puolustusvoimien hyväksymä turvallisuuden taso? Miksi kehitystyötä ei ole tehty rivakammin? Haastattelemani Puolustusvoimien edustajat eivät osanneet antaa asiaan selkeitä vastauksia.
Puolustusvoimat vastaa pitkälti itse riittävän turvallisuuden määrittelystä ja toteuttamisesta, mutta kuinka se onnistuu tehtävässään, kun se ei seuraa omaa toimintaansa kriittisesti?
Onnettomuuksien kohdalla voidaan tuomita yksittäisiä henkilöitä palvelusrikoksesta esimerkiksi huolimattomuuden takia, mutta missä määrin onnettomuudet ovat koko Puolustusvoimien vastuulla?
Puolustusvoimissa tulisi olla Suomen paras turvallisuuskulttuuri.
On vaikea kuvitella yritystä, joka vuodesta toiseen hyväksyisi yli tuhannen ihmisen sairastumisen tai vammautumisen, eikä seuraisi toistuvia vaaratilanteita ja onnettomuuksia.
Puolustusvoimien haastava toimintaympäristö, muuttuva maasto, raskas kalusto ja käsiteltävät aseet eivät anna vapautusta vahinkojen suhteen. Päinvastoin, olosuhteet lisäävät esimerkillisen toiminnan välttämättömyyttä.
Puolustusvoimissa tulisi olla Suomen paras turvallisuuskulttuuri. Juuri nyt näyttää siltä, että näin ei ole.
Ronja Salmi
Kirjoittaja on toimittaja, jonka Hangon salamaniskusta ja Puolustusvoimien onnettomuuksista kertova podcast Salamanisku on julkaistu Yle Areenassa.