Kuulen toistuvasti sanottavan, että suomalainen mies on vähäsanainen ja sisukas puurtaja.
Vaikka asun Suomessa ja kohtaan miltei päivittäin miehiä, kuulen silti äärimmäisen harvoin kenenkään kuvailevan itseään vähäsanaiseksi ja sisukkaaksi puurtajaksi.
Vaikka Suomessa asuu useampia miehiä, ”suomalainen mies” mainitaan aina yksikössä.
Kaikki tuntevat suomalaisen miehen, mutta hän ei vaikuta koskaan olevan läsnä siellä, missä hänestä puhutaan.
Suomalaista miestä koskevat kertomukset voi nähdä onttoina kliseinä, joita toistellaan, kun ei keksitä parempaa sanottavaa. Tällöin ei kuitenkaan huomata niitä tapoja, joilla hänestä puhutaan, ja sitä, mitä näissä kielenkäyttötilanteissa tehdään ja saadaan aikaan.
Vaikka Suomessa asuu useampia miehiä, ”suomalainen mies” mainitaan aina yksikössä. Useimmiten häntä ei mainita nimeltä. Enintään etäisen työkaverin, isän, isoisän tai vielä kaukaisemman sukulaisen sanotaan olevan ”sellainen tyypillinen suomalainen mies”.
Eräs kansantarinoissa toistuva hahmotyyppi on suomalainen mies, joka suostuu välttämättömään leikkaukseen vain sillä ehdolla, että hän saa ajaa sairaalaan omalla autollaan. Heräämössä suomalainen mies vakuuttelee lääkärille, että aulassa odottaa saattaja. Tosiasiassa lääketokkurainen suomalainen mies hoipertelee parkkipaikalle yksin ja ajaa itse kotiinsa.
Kertomus suomalaisen miehen uppiniskaisuudesta ei useimmiten ole pelkkä kielteissävytteinen kauhutarina. Kauhisteluun sekoittuu myös hymynkare ja ripaus ihailua. Vaarallinen menettelytapa on osoitus itsenäisyydestä ja pärjäävyydestä. Mieleen hiipii isänmaallisia mielikuvia: kenties juuri tällaisia suomalaisia miehiä olemme saaneet kiittää kotimaamme itsenäisyydestä ja korkeasta elintasosta.
Henkilö, joka kertoo tarinoita suomalaisesta miehestä, tekee kahta asiaa. Yhtäältä hän asettaa itsensä osaksi kansakuntaa, jonka keskeisiä luonteenpiirteitä ovat sitkeys ja periksiantamattomuus. Suomalainen mies ei pelkää ajaa autoa lääkkeiden vaikutuksen alaisena, mikä on ihailtava rohkeuden osoitus.
Samalla puhuja rakentaa itsestään tiedostavan poikkeusyksilön huomauttamalla, ettei hän itse sentään käyttäydy näin vastuuttomasti.
Ilmiö ei rajoitu vain Suomeen. Sosiologisessa tutkimuksessa on havaittu, että länsimaiset miehet enenevissä määrin tunnistavat mieheyteen liittyviä kielteisiä piirteitä, mutta näkevät niitä vain toisissa miehissä.
Juuri se, että suomalaisesta miehestä voi puhua ironisesti, huumorin varjolla ja ohimennen, tekee hänestä houkuttelevan tarinankerronnan kohteen. Merkityksetönkin puhe kuitenkin tekee asioita.
Tyhjyydestään huolimatta puhe suomalaisesta miehestä säilyttää ja rakentaa sukupuolten välistä epäsymmetristä suhdetta.
Suomalaista naista ei tunnu muistavan kukaan. Äitienpäivä juhlii suomalaisia äitejä, joita ilmeisesti on useampia. Harvoissa kertomuksissa seikkailee yksi, jakamaton ja ikoninen ”suomalainen nainen”. Suomalaiset naiset ovat joutuneet joustamaan ja tukemaan toisia: suomalainen nainen on läsnä kaikilla elämänalueilla, muttei useimmiten minkään kertomuksen päähenkilö.
Stereotyyppinen suomalainen mies ei juuri eroa stereotyyppisestä islantilaisesta miehestä.
Suomalaisen miehen erityislaatuisuus ei kestä muutakaan tarkastelua. Muissakin suhteellisen nuorissa kansallisvaltioissa kansakunnan rakentaja samastetaan hiljaa puurtavaan mieheen. Stereotyyppinen suomalainen mies ei juuri eroa stereotyyppisestä islantilaisesta miehestä.
Suomalaisen miehen kansalliset erityispiirteet eivät välttämättä liity hänen toimintaansa, vaan siihen, kuinka hänestä puhutaan. Muuallakin miehen tiedetään kuokkivan peltoaan yksin, mutta Suomessa näihin kertomuksiin liittyy myös sääliviä asenteita ja toiminnan järjenvastaisuuden päivittelyä.
Tiedostan, että suomalaista miestä koskevien kansantarinoiden kuoliaaksi analysoiminen ilmentää perin huumorintajutonta asennetta. Myönteinen kansallinen identiteetti vaatii rakennusaineekseen käsityksiä siitä, millaisia olemme olleet ennen, millaisia olemme nyt ja mikä erottaa meidät toisista. Yksilöt tekevät identiteettityötä kertomalla itselleen ja toisille, minkälainen minä en ainakaan ole.
Eräs tie eteenpäin olisi muiden ihmisryhmien ja sukupuolten olemuksen kartoittaminen. Voisimme aloittaa suomalaisesta naisesta.
Arkikäsityksistämme puuttuu kristallisoitunutta yleistietoa siitä, millainen suomalainen nainen on ennen ollut, millaisia jotkut heistä edelleen ovat ja millaisia tiedostavat nykynaiset eivät ainakaan enää ole.
Henri Hyvönen
Kirjoittaja on suomalainen mies ja tutkija, jota kiinnostavat suomalaisen mieheyden kansalliset erityispiirteet. Hän työskentelee tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa yhteiskuntatieteiden laitoksella.