Tänä vuonna 40 vuotta täyttävän, Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevan kauppakeskus Itiksen mittavan uudistuksen on määrä valmistua tänä vuonna. Kauppakeskuksen uudistuksen toisen vaiheen on arvioitu valmistuvan kesällä. Sen yhteydessä Itikseen valmistuu kauppahalli, joka aukeaa loppukeväästä.
Itiksen markkinointipäällikkö Johanna Tolppolan mukaan kyse on toistaiseksi ainoasta kauppakeskuksen sisälle rakentuvasta kauppahallista Suomessa. Myös mikkeliläisessä kauppakeskus Stellassa on kauppahalli, mutta se ei ole kokonaan kauppakeskuksen sisällä.
Itiksen kauppahalli valmistuu kauppakeskuksen vanhaan osaan, jo olemassa olevaan rakennukseen.
– Kauppahalliin tulee perinteisiä kauppahallitoimijoita, kuten liha- ja kalaliikkeitä sekä leipomoita. Avaamme myös muita kahviloita ja ravintoloita, Tolppola sanoo.
Viime vuoden lopulla Itikseen avautui Alanya Market -niminen etninen ruokakauppa. Tolppola kertoo, että liikkeen avaamisen yhteydessä kauppakeskus huomasi, että etnisille elintarvikeliikkeille on selvästi kysyntää.
Siksi kauppahalliin aukeaa myös ukrainalainen elintarvikekauppa ja Venäjän ja Baltian maiden tuotteita myyvä elintarvikekauppa.
Viime aikoina myös useita muita pääkaupunkiseudun kauppakeskuksia on uudistettu.
Itiksen lisäksi suuria uudistusprojekteja on tehty muun muassa Helsingin Kalasatamassa sijaitsevassa Redissä ja Vantaan Myyrmannissa. Myös Espoon Isoon Omenaan rakennettiin viime vuonna paljon uusia liikkeitä, ravintoloita ja kiertotalouskeskittymä.
Myös Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Citycenter on remontoitu vastikään.
Keskiössä elämykset
Jo viisi vuotta sitten arvioitiin, että suomalainen kaupankäynti on isossa muutoksessa verkkokauppojen yleistymisen takia.
Tolppola kuitenkin uskoo, että kauppakeskuksille riittää edelleen kysyntää. Niiden funktio on kuitenkin muuttunut. Tolppolan mukaan ennen kauppakeskuksiin tultiin ostoksille, nyt ne ovat ajanviettopaikka perheen ja ystävien kanssa.
– Kauppakeskuksiin tullaan syömään, kahville tai hakemaan elämyksiä, hän sanoo.
Asiakas kuluttaa Itiksessä keskimäärin 115 minuuttia ja käyttää rahaa 69 euroa.
Yksi tapa houkutella asiakkaita kauppakeskuksiin ovat edulliset pikamuotiketjut, joista kerroimme aiemmassa jutussamme. Esimerkki ilmiöstä on puolalaisyhtiö LPP Group, jonka merkkeihin kuuluvat Reserved, CROPP, Sinsay, House ja Mohito.
Myös Itikseen aukeaa pian uusi vaatekauppa, kun nuorten suosiossa oleva Sinsay avaa ovensa myös Itiksessä. Tolppolan mukaan asiakkaat ovat toivoneet liikettä Itikseen.
Hän toteaa, että Itis haluaa saada myös nuoret viihtymään kauppakeskuksissa. Tolppolan mukaan nuoret ovat paitsi kuluttajia, ehkä myös liikkeiden tulevia työntekijöitä.
– Nuoret on aina ollut meille tärkeä kohderyhmä. Itiksellä on merkittävä rooli myös alueellisesti nuorten elämässä. Haluamme tarjota turvallisen ympäristön ajanvietolle ja olla osa nuoren itsenäistymisprosessia arjessa, Tolppola sanoo.
Juttua päivitetty tiistaina 20. helmikuuta kello 10:00: lisätty tieto, että myös mikkeliläisessä kauppakeskuksessa on kauppahalli, mutta se ei ole kokonaan kauppakeskuksen sisällä.