Yksi markkinatalouden ja kapitalismin toimintakeino on imaista kaikki marginaalinen sisuksiinsa ja tehdä siitä myyntitavaraa. Ilmiö näkyy vaikkapa siinä miten 1970-luvun punkkareiden pukeutumis- ja sukupuolinormeja kyseenalaistavat niittirannekkeet löytyvät nykyisin pikamuotiketjun myymälästä muutamalla eurolla. Ilmiölle on termikin, rekuperaatio.
Pohjoismaiden arvokkain yhtiö, tanskalainen Novo Nordisk on kasvanut maailmanluokan megayritykseksi. Sen on nostanut viime vuosina otsikoihin diabeteslääke Ozempic.
Pistettävän lääkkeen huomattiin vaikuttavan nälän ja kylläisyyden tunteeseen siinä määrin, että moni käyttäjä alkoi laihtua. Lääkkeelle kävi kuten niille välillä käy – ne toimivat varsinaisen käyttötarkoituksensa sijaan tai lisäksi myös toiseen asiaan.
Pistettäviä laihdutuslääkkeita on useampia erilaisia, mutta tanskalaisyhtiön valmisteesta on tullut maailmanlaajuinen ilmiö. Ozempicilla ja muilla vastaavilla lääkkeillä on Suomessakin suuri kysyntä.
Ozempicilla on ollut pitemmän aikaa valtavia toimitusvaikeuksia. Lääkettä laihdutustarkoituksessa käyttäviä ihmisiä on niin paljon, että maahan saadut erät viedään käsistä – ja kakkostyypin diabetesta sairastavien on käytettävä muita valmisteita.
Ihmisillä pitäisi olla kehorauha, oikeus olla sellainen kuin on.
Kuulin Jyväskylän yliopiston lihavuustutkimusseminaarissa tutkija Lene Bull Christiansenin esitelmän, jossa hän kertoi, miten lääkeyhtiö Novo Nordisk oli ottanut käyttöönsä läskiaktivistien kielen.
Tänä talvena olen bongannut ilmiön omasta somestani. Siellä vilisee uuden laihdutuslääkkeen mainoksia, ja ne tosiaan ammentavat kielensä suoraan kehopositiivuusliikkeen ja läskiaktivistien retoriikasta.
Novo Nordiskin Instagramin tarinoissa pyydetään kertomaan: ”Onko painoasi tai kehoasi kommentoitu pyytämättä?” ja ”Oletko tuntenut häpeää omasta kehostasi?”.
Yhtiön nettisivulla ja somevideoissa kerrotaan, että lihavuuden stigma on haitallinen asia niin lihaville kuin keskipainoisillekin, ja esitellään teesejä siitä, miten painopuheemme täytyy muuttua.
Nämä ovat kaikki asioita, joita erilaiset aktivistit ja esimerkiksi Syömishäiriöliitto ovat yrittäneet tuoda esiin vuosien ja vuosikymmenien ajan.
Jokainen lihava syömishäiriötä sairastava ihminen tietää, miten vaikeaa, tai lähes mahdotonta on saada apua syömishäiriöön, jos se ei ole laihuushäiriö.
Jokainen lihava tietää myös, että on vaikeaa, tai miltei mahdotonta luoda tervettä ruokasuhdetta maailmassa, joka toitottaa joka suunnasta, että pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua, on olla lihava.
Jokaisen lihava tietää myös miten vaikeaa, ellei mahdotonta on pitää itsestään huolta urheilemalla, kun vaatteita ja varusteita ei valmisteta kuin keskipainoisille, ja liikuntapaikoilla saa osakseen tuijotusta tai pahimmillaan salakuvausta.
Onko kalliit pistokset valinnut ihminen lihavuusfobisen yhteiskunnan uhri, vai aktiivinen toimija, joka ottaa oman elämänsä omiin käsiinsä? Minä uskon että kumpikin asia voi olla totta.
Novo Nordisk kertoo että lihavuuden stigma on haitallinen yhteiskunnallinen ilmiö. Olen samaa mieltä.
Kun lääkeyhtiö pohtii stigman haitallisuutta, lopputuloksena on tarjota pistosta, joka maksaa satoja euroja kuussa.
Lääkkeen vaikutus jatkuu niin kauan kuin sitä käytetään. Jos pistokset lopettaa, paino lähtee monilla nousemaan kohti entisiä lukemia.
Meillä aktivisteilla stigman ja sen merkityksen tunnistamisesta seuraa erilainen lopputulos.
Ihmisillä pitäisi olla kehorauha, oikeus olla sellainen kuin on. Ihmisoikeudet ja hyvä elämä kuuluvat myös lihaville ihmisille.
Raisa Omaheimo
Kirjoittaja on kirjailija, joka uskoo jokaisen itsemääräämisoikeuteen.