Ukrainan sodan alkamisesta tulee tänään lauantaina 24.2.2024 kuluneeksi kaksi vuotta. Sodan jaloista eri puolille Suomea on tullut ukrainalaisia, joista osa on kotiutunut tänne ja osa aikoo palata takaisin synnyinmaahansa, kunhan sota päättyy.
– Kun sota puhkesi silloin kaksi vuotta sitten Ukrainassa, niin se aiheutti kovasti huolia ja epätietoisuutta ihmisten mielissä, muistelee Panssarimuseon johtaja Simo Hautala kahden vuoden takaista aikaa.
Tästä lähti idea Ukrainan sodan tapahtumien ympärille nivoutuvan näyttelyn rakentamisesta Hattulan Parolassa toimivaan Panssarimuseoon. Ukrainan sotaan liittyvä näyttely sisältää tarinoita sekä historiasta että nykypäivästä.
Hautala kertoo, että lähtökohtana näyttelylle olivat myös panssarivaunut, sillä museossa on juuri niitä vaunuja, jotka ovat mukana sodassa.
– Halusimme tuoda esille sodassa mukana olevia vaunuja niin, että ihmiset pääsevät todellisuudessa näkemään mitä ne ovat, miksi niille käy sodassa niin kuin käy ja mitä sodan todellisuus on objektiivisesti tarkasteltuna, Hautala kertoo
Ukrainan sodan erikoisnäyttelyssä myös esinelainoja
Panssarimuseon ”Taisteleva Ukraina – Venäjän virhearvio?” -näyttely ottaa kantaa nykysodan tapahtumiin sähköisin kuvin ja tekstein. Lisäksi esillä on taistelukentältä tuotuja autenttisia esineitä, jotka ovat lainassa suomalaisesta yksityiskokoelmasta.
– Ukrainalaiset myyvät taistelukentiltä keräämiään tavaroita. Panssarimuseossa on esillä muun muassa yhden T-72-vaunun ympäriltä kerätty vaununjohtajan päähine, yksi sirpalereikäinen maihinnousukenkä ja AK-47:n sulanut lipas, kertoo amanuenssi Jari Saurio.
Saurion mukaan museossa on myös lainassa suomalaisen Ukrainassa taistelleen kokonainen taisteluvarustus.
Vuonna 1961 perustetun Parolan Panssarimuseon tehtävänä on nimenomaan suomalaisten panssari- ja panssarintorjuntajoukkojen historian ja esineistön kerääminen, tallentaminen, tutkiminen ja entisöinti. Lisäksi sotahistoriallinen erikoismuseo kerää, tutkii ja entisöi sotien aikaisten vastustajien historiaa ja kalustoa.