F1-kauden valmistavat testiajot starttasivat Bahrainissa keskiviikkona. Suurin puheenaihe on kuitenkin Red Bullin pitkäaikaiseen tallipäällikköön Christian Horneriin kohdistuva tutkinta.
50-vuotias Horner on johtanut tallia vuodesta 2005. Englantilaista syytetään mediatietojen mukaan Red Bullin naistyöntekijään kohdistuneesta epäasiallisesta käytöksestä.
Red Bull tiedotti helmikuun alussa aloittaneensa riippumattoman tutkinnan Hornerista, joka on itse kiistänyt jyrkästi kaikki syytökset.
De Telegraafin mukaan epäasiallisessa käytöksessä olisi kyse Hornerin lähettämistä seksuaalissävytteisistä viesteistä. Hollantilaislehti on myös uutisoinut, että Horner olisi yrittänyt tarjota naiselle noin 700 000 euroa, jotta tämä ei veisi asiaa eteenpäin.
Nyt asiaan on ottanut kantaa Red Bullin ja Hornerin ”verivihollinen”, Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff. Itävaltalainen on ensimmäinen korkeassa asemassa F1:ssä työskentelevä, joka kommentoi asiaa.
Wolff toivoi, että epäillyt väärinkäytökset tutkitaan tarkasti ja läpinäkyvästi.
– Sitten meidän on tarkasteltava tuloksia, ja mitä se tarkoittaa F1:lle sekä kuinka voimme oppia siitä, Wolff totesi BBC:n mukaan.
Wolffin mukaan F1-tallit puolustavat tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja monimuotoisuutta.
– Nämä ovat standardeja, joita asetamme itsellemme. Olemme globaali urheilulaji, yksi maailman tärkeimmistä urheilulajeista ja olemme roolimalleja.
Mercedes-pomo korosti, että viime aikoina on liikkunut paljon spekulaatioita ja huhuja, mutta mikäli ne pitävät paikkaansa, kyse ei kuitenkaan ole vain Red Bullista, vaan laajemmasta kuvasta.
– Tämä on koko F1:n ongelma, Wolff linjasi.
Myös F1-sarjan johtoporras on kommentoinut tapausta toivoen, että syytökset selvitetään ”mahdollisimman pian oikeudenmukaisen ja perusteellisen prosessin jälkeen”.
Red Bull ei ole kuitenkaan pystynyt selittämään, miksi tutkinta kestää näin kauan. Red Bullin tilaaman asianajajan odotetaan laativan raportti, joka sitten toimitetaan yhtiön hallitukselle.
Kun Bahrainin F1-testit alkoivat, puheenaihetta kommentoi myös Viaplayn varikkotoimittaja Mervi Kallio. Hänen mukaansa varikolla oli liikkunut tietoa, jonka mukaan Horner joutuisi väistymään tehtävästään.
Kallion lähteiden mukaan päätös olisi jo tehty.
– Miksi häntä ei ole pistetty pois, jos päätös on jo tehty, johtuu ehkä yksityiskohtien viilaamisesta. Tämä kaikki on tietenkin vain spekulaatiota, Kallio pohdiskeli.