Riihimäen kaupungin talous on tällä hetkellä vakaa. Tase on 120 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja säästössä on noin 20 miljoonaa euroa kaukolämpöyhtiön osakkeiden myynnistä saatuja rahoja.
Kaupunginjohtaja Jouni Eho kuitenkin katsoo kuitenkin tulevaisuuteen. Jo tänä vuonna valtiolta saatava rahoitus laskee reippaasti. Laskelmat osoittavat, että ensi vuodesta eteenpäin talous viistää alijäämän puolella. Myös lainamäärä kasvaa.
Riihimäkeä koskee lisäksi sama ongelma kuin muitakin kuntia. Lapsiluku vähenee, jolloin kouluja on liikaa. Kun palveluverkosta päätettiin viimeksi, elokuussa 2022, silloin kouluverkon uudistusta ei viety loppuun.
– Meidän palveluverkkopäätöksessä on jätetty päättämättä kouluihin liittyviä keskeisiä päätöksiä. Nämä päätökset pitää kohdata tämän kevään aikana, Eho sanoo.
Kaupunginhallitus saa itäisen koulun ja päiväkodin hankeselvityksen käsiteltäväkseen maaliskuun lopussa.
– Mikäli Itäinen koulu investoidaan, niin se tarkoittaa sitä, että muita kouluja pitää sulkea. Olemme tarkastelemassa myös vaihtoehtoa, että Itäistä koulua ei rakennettaisi ollenkaan.
Jos Itäinen koulu rakennetaan, silloin Patastenmäen koulu eli Tiilikoulu ja Jukola lakkautettaisiin, kuten myös Lasitehtaan koulu.
Itäisen koulun ja päiväkodin kustannusarvio on noussut suunnittelun edetessä 13 miljoonasta eurosta yli 24 miljoonaan euroon.
Ei irtisanomisia tai lomautuksia
Riihimäen kaupungin aloittamaan vakaan talouden ohjelmaan kuuluu koulujen lisäksi myös muita keinoja etsiä säästöjä. Tarkoituksena on löytää kokonaispaketti, josta päätetään kevään aikana.
Kaupungin toimialajohto on jo käynyt läpi kaupungin kaikkien toimialojen käyttömenoja, josko sieltä löytyisi karsittavaa.
– Henkilöstön osalta meillä ei ole pöydällä irtisanomisia tai lomautuksia, Jouni Eho kertoo.
Säästöt voivat näkyä henkilöstössä kuitenkin niin, että eläköityvien tilalle ei välttämättä palkata uutta työntekijää.
Myös palvelutaso on Ehon mukaan se, mistä tullaan keskustelemaan. Esimerkiksi katujen kunnossapito, liikuntapaikat ja joukkoliikenne voivat olla palveluja, joiden tasoa tarkastellaan uudelleen. Päätöksiä ei ole vielä tehty, Eho muistuttaa.
Vakaampi tilanne tavoitteena
Riihimäen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riku Bitter sanoo, että säästötarpeet eivät ole uusi tieto luottamushenkilöille. Vakauttamisen tarve todettiin päättäjien keskuudessa syksyllä, kun tämän vuoden budjettia laadittiin.
Bitterin mukaan lainamäärän kasvu oli oikeastaan ainoa asia, joka hieman yllätti, kun asia vuoden lopulla selvisi.
Bitter uskoo, että luottamushenkilöt ymmärtävät, että ikäviä päätöksiä on nyt tehtävä. Päätöksillä Bitter viittaa kouluverkkoon.
– Tehdään sitten kumpi päätös tahansa, ei se kaikkia tyydytä, mutta päästäisiin ehkä stabiilimpaan tilaan. Ei olisi niitä liikkuvia, epävarmoja asioita enää tulevaisuudessa.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.