Lewis Hamilton on puhunut ensimmäistä kertaa julkisesti yllätyssiirrostaan Ferrarin F1-tiimiin kaudelle 2025.
Hamilton on kommentoinut asiaa aiemmin niukasti vain Mercedeksen tiedotteessa ja omilla sosiaalisen median tileillään, mutta puhui asiasta nyt ensimmäistä kertaa median edessä.
Hamilton kommentoi tilannettaan kautta 2024 edeltäneissä F1-testeissä Bahrainissa.
Seitsenkertainen F1-maailmanmestari kertoi Autosportin mukaan, että ratkaisevana tekijänä oli Ferrarin tallipäällikkö Frederic Vasseur.
– Uskon, että tähdet olivat kohdillaan. Uskon, että tätä siirtoa ei olisi tapahtunut ilman häntä. Olen todella kiitollinen ja todella innoissani työstä, mitä hän on ollut tekemässä Ferrarilla, Hamilton sanoi.
Vasseur oli Hamiltonin tallipäällikkönä pikkuformuloissa. Hamilton voitti Vasseurin tiimissä Euroopan F3-sarjan mestaruuden ja GP2- mestaruuden. Sitten Hamilton siirtyi formula ykkösiin McLarenille.
– Minulla on hyvä suhde Fredin kanssa. Kisasimme F2-sarjassa ja meillä oli uskomatonta menestystä yhdessä. Siellä suhteemme perusta on rakennettu. Pysyimme aina yhteyksissä, Hamilton kuvaili.
Vasseur siirtyi F1-tallipäälliköksi kaudeksi 2016 Renaultille, mutta irtisanoutui nopeasti ja loikkasi Sauberille. Hän oli Sauberin ja sittemmin Alfa Romeoksi nimetyn tallin päällikkönä kauden 2022 loppuun asti.
Vasseur siirtyi Sauberilta viime kaudeksi Ferrarille. Hän toimi sveitsiläistallissa Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen tallipäällikkönä. Hamiltonin tapaan Bottas oli ajanut Vasseurin talleissa jo pikkuformuloissakin.
– Ajattelin, että Vasseurista tulisi upea tallipäällikkö jossain vaiheessa ja hän etenisi formula ykkösiin, mutta tuolloin hän ei ollut kiinnostunut siitä, Hamilton sanoi.
– Oli todella hienoa, kun hän hyppäsi Alfalle. Kun hän hyppäsi Ferrarille, olin vain niin iloinen siitä.
Ferrarin fanit ja Michael Schumacher sytyttävät
Hamilton oli tehnyt vielä viime elokuussa jatkosopimuksen Mercedeksen kanssa, mutta käytti alkuvuodesta option purkaa jälkimmäinen vuosi sopimuksesta.
– Kun tein kesällä sopimuksen, näin tulevaisuuteni Mercedeksellä, mutta tuli mahdollisuus loppuvuodesta. Päätin tarttua siihen, Hamilton sanoi.
26 vuotta Mercedeksen leivissä ajanut tallin entinen juniori Hamilton sanoi lähtöpäätöstään elämänsä vaikeimmaksi. Ferrari vetosi kuitenkin Hamiltoniin muutenkin kuin tallipäällikön myötä.
Hamilton muisteli medialle, kuinka ihasteli nuorena toisen seitsemänkertaisen F1-mestarin Michael Schumacherin ajamista. Hän nosti esiin myös Ferrari-fanit.
– Kun menee Italian GP:hen, näkee Ferrari-fanien yleisömeren. Sitä vain ihailee. Talli ei ole menestynyt pitkään aikaan, Hamilton sanoi ja viittasi siihen, kuinka Kimi Räikkönen on Ferrarin viimeisin kuljettajien maailmanmestari vuodelta 2007.
– Näen tämän isona haasteena. Lapsena pelasin tietokonepeleissä Michael Schumacherilla. Tämä on todellakin unelmani. Olen todella innoissani siitä.
Hamilton ei ole ehtinyt vielä käydä kertaakaan tarunhohtoisella Ferrarin tehtaalla Maranellossa. Hän aikoo nyt opetella italian kieltäkin.
– Kaikkina näinä vuosina en ole onnistunut opettelemaan muita kieliä, mutta totta kai yritän, Hamilton sanoi.
– Muistan, kun ajoin kartingia Italiassa ja pystyin oppimaan muutaman fraasin. Toivottavasti ne muistuvat mieleen nopeastikin.