Janne Saarinen ajattelee isosti. Välillä liiankin isosti.
– Minulla on paha tapa, että yleensä puhun ennen kuin ehdin ajatella.
Tämän laskun aikana Saarisen suunnitelmana oli laulaa kiitäessään alas jäistä ränniä. Se osoittautui mahdottomaksi. Kelkan vauhti nousee parhaimmillaan yli sataan kilometriin tunnissa.
Saarinen on joutunut panemaan suunnitelmansa uusiksi useaan kertaan viimeisen vuoden aikana, kun todellisuus on iskenyt silmille. Siitä huolimatta hän pitää kiinni tavoitteestaan tehdä jotain, mihin kukaan suomalainen ei ole aiemmin pystynyt.
Energiaa uhkuva näyttelijä ja radiopersoona on täytenä lajiuntuvikkona pannut pystyyn olympiaprojektin, jonka hän vannoo ottavansa sataprosenttisen vakavasti. Lajina on ohjaskelkkailu, josta hän ei tiennyt käytännössä mitään ennen yhtä puolivillaista heittoa suorassa radiolähetyksessä.
– Porukka kysyy edelleen, että onko tämä vain jotain läppää. Minä sanon, että onko mielestäsi läppää, että laitat kaiken ylimääräisen rahan ja vapaa-ajan johonkin?
Saarisen vastaus on selvä.
– Tämä ei enää ole ainoastaan lentäviä yksisarvisia ja pinkkejä hattarapilviä. Tämä on ihan totinen tavoite.
Radiostudiosta suoraan kelkkamäkeen
– Täällä olisi Jani Tilvis Suomen kelkkailuliitosta moi.
Radio Suomipopin suora lähetys 26. tammikuuta 2023. Juontaja Janne Saarinen juttelee Milanon ja Cortina d'Ampezzon vuoden 2026 talviolympialaisista ja toteaa, että olisi kiva päästä mukaan. Mikäköhän voisi olla helpoin reitti?
Hän vastaa itse: Pulkalla laskeminen.
Hetken kuluttua studion puhelin soi ja Suomen kelkkailuliiton puheenjohtaja Jani Tilvis kutsuu Saarisen maajoukkueleirille Latviaan.
– Pitää sitten treenata hullun lailla, eikä kuvitella, että tämä on pulkkamäki, jossa vain lasketaan alas ja tuodaan mitali. Mutta kuka tahansa saa tulla yrittämään, jos tosissaan kiinnostaa.
Seuraavana päivänä Saarinen astuu lentokoneeseen.
Omasta taskusta
Vuotta myöhemmin paljon on tapahtunut. Vielä enemmän on tapahduttava.
Kesällä Saarinen epäröi jatkamista. Hän alkoi ymmärtää, kuinka valtavan vuoren edessä hän seisoi. Hän tajusi, että olympiapaikka on lähestulkoon utopistinen unelma.
Mutta hän ei pystynyt unohtamaan ajatusta. Hän kertoo, millaisen otteen kelkkailu on hänestä ehtinyt ottaa. Kuinka valtavaa potentiaalia jäällä kilpailtavassa vauhtilajissa Suomessa on, ja kuinka se tarvitsee jonkun raivaamaan mäkeä auki muille.
Pioneerin, joka sytyttäisi suomalaisnuorten innostuksen kipinän.
Saarinen painottaa, että tässä ei ole kyse hänestä itsestään, vaan perspektiivi on laajempi. Päällimmäisenä tavoitteena on nähdä ensimmäinen suomalainen olympialaisten kelkkarännissä.
Nostaakseen olympiaunelman realismia Saarinen tarvitsi apua. Hän törmäsi nimeen Tristan Jeskanen.
Jeskanen on entinen juniorien MM-hopeamitalisti parikelkkailussa Yhdysvaltain väreissä. Suomalaisamerikkalainen tavoitteli toisen kotimaansa riveissä paikkaa vuoden 2018 olympialaisiin, mutta epäonnistui ja päätti uransa muutama vuosi sitten.
Saarinen houkutteli Jeskasen takaisin luvaten maksaa viulut. Kaksikko laskee, että seuraaviin kahteen vuoteen uppoaa yhteensä 80 000–90 000 euroa.
– Sanoin, että tiedän, että tässä lajissa ei ole mitään rahoitusta tällä hetkellä. Mutta olen valmis ottamaan sen riskin, että minä maksan meille tämän mahdollisuuden, noin kymmenen vuotta viihdealalla työskennellyt Saarinen sanoo.
Valmentaja: Vaaditaan ihme
Janne Saarinen päätyi näyttelijäksi lähtiessään kaverinsa tueksi koekuvauksiin ja saadessaan kysymyksen, haluaako hänkin kokeilla. Pian kutsui jo Salatut elämät ja nykyään hänet nähdään toisessa menestyssarjassa Syke.
Radiotyö tuli kuvioihin muutamaa vuotta myöhemmin, kun ravintolailta johti kutsuun demolähetyksen nauhoittamiseen. Parin päivän kuluttua hän aloitti Iskelmäradiolla ja nyt häntä kuullaan joka arkipäivä Suomen suosituimpiin kuuluvalla Suomipop-kanavalla.
– Minä elän ja hengitän, että pääsen kokeilemaan kaikkea uutta. Sitten alkaa tietenkin nolottaa, jos jotain ei osaa, mutta siihen pitää vain tottua. Ei heti voi osata kaikkea. Mutta kun haluaisi!
Nyt vielä yksi sattuma on johtanut Saarisen polulle, joka parhaimmassa tapauksessa johtaa hänet lapsuuden unelmaan olympialaisista. Mutta kuinka realistinen tavoite oikein on?
– En ottanut sitä vakavasti, Ilze Röholmin kuvaus ensireaktiostaan Saarisen mukaantuloon maajoukkueeseen on armoton.
– Ja minun on vieläkin vähän vaikea ottaa sitä vakavasti.
Röholm on Suomen ainoa kansainvälisen tason tuomari, toimii Suomen kelkkailuliiton pääsihteerinä, sekä valmentajana maajoukkueleireillä. Latviasta kotoisin oleva nykyinen ahvenanmaalainen on aiemmin urallaan valmentanut kotimaansa kolminkertaisia olympiamitalisteja Andris ja Juris Šicsia.
Nyt todellisuus on toisenlainen. Kun huippumaiden maajoukkueet vilisevät henkilökuntaa leireillä, Suomen tiimi on minimaalinen.
Suurin sinivalkoinen olympiatoivo on Walter Vikström. Porvoolainen nappasi tammikuussa Suomen kaikkien aikojen parhaan sijoituksen ohjaskelkkailun MM-kisoissa 31. sijallaan, ja jatkoi ennätystehtailua helmikuussa sijoittuen 22:nneksi maailmancupin osakilpailussa.
– En usko, että Janne ja Tristan pääsevät olympialaisiin. Siihen vaaditaan ihme. Ja toki, ihmeet ovat aina mahdollisia urheilussa, mutta kello tikittää, Röholm sanoo.
Hän toteaa samaan hengenvetoon Saarisen tuovan mukanaan myös paljon hyvää, antaen lajille näkyvyyttä ja luoden ympärilleen positiivista ilmapiiriä leireillä. Ja mitä tärkeintä Röholmin silmissä, innokas aloittelija on myöntänyt, että tie olympialaisiin on selvästi kuoppaisempi kuin mitä hän alun perin luuli.
– Se on tärkeä ensimmäinen askel. Hänessä on kauheasti intoa, hänestä huomaa, että hän haluaa paljon. Mutta tarvitaan vielä paljon enemmän. Ei voi vain odottaa, että kaikki tarjoiltaisiin hopeatarjottimella, Röholm sanoo.
Vitsistä tullut totta
Ohjaskelkkailun parikilpailussa yhteistyön on oltava täydellisen sulavaa. Jokainen liike lasketaan, jokainen virhe maksaa.
– Pitää olla toisen kanssa yhtä. Tässä on vähän samaa kuin parisuhteessa. Jos kotona eivät kahden ihmisen kemiat toimi, niin ei sitä yhteistä kotiakaan ole.
– Adrenaliini laskiessa on jotain käsittämätöntä. Minulla on vähän sama fiilis kuin lapsena torstaisin, että kohta on lauantai ja saan karkkia. En malta odottaa, että pääsen taas radalle.
Janne Saarinen ja Tristan Jeskanen eivät ole vielä tehneet kisadebyyttiään, ja myös Saarinen tiedostaa, että olympiapaikka vaatisi uskomattoman kehityskäyrän.
Hän toistaa useaan kertaan, että hänellä on vielä valtavasti opittavaa – mutta korostaa vähintään yhtä päättäväisesti, että hän on tosissaan. Hän toivoo, että ensi kaudella hän ja Jeskanen pystyvät viettämään kolme kuukautta ulkomaan leireillä, ja olympiakautena 2025–26 he ovat valmiita tuplaamaan määrän.
Saarinen tietää, että kosolti palstatilaa saanut olympiahanke on herättänyt kelkkailupiireissä hämmennystä. Mutta hän ei suostu poikkeamaan valitsemaltaan polulta.
– Olen ollut elämässäni niin onnellisessa asemassa, että olen saanut näyttöpaikat monesta asiasta, joista en ole osannut edes haaveilla. Joten kun tällainen mahdollisuus tulee eteen, niin enhän minä voi olla kääntämättä tätäkin korttia.
Hän pudistaa päätään ja jatkaa:
– Ehkä se on sitten se sydän, joka puhuu. Ei se ainakaan järki ole. Siitä vitsistä, mikä tämä oli, on tullut ihan totisinta totta. Emme me ihan oikeasti tätä tekisi, jos meillä ei olisi mahdollisuus päästä olympialaisiin.