Helsingissä on alkanut tänään kokeilu, jossa oppilaitoksista ylijäänyttä hävikkiruokaa lahjoitetaan eteenpäin ruoka-apuun.
Ruoan lahjoittaa Sodexo ja kokeilua koordinoi Helsingin kaupugin ja Helsingin seurakuntayhtymän hävikkiruokaterminaali Stadin safka.
Mukana kokeilussa on viisi oppilaitosta, joiden kouluruoan tuottaa Sodexo. Hävikkiruokaa toimitetaan Helsingin Tapulikaupungissa sijaitsevaan hävikkiruokaterminaaliin joka tiistaista perjantaihin kolmen kuukauden ajan.
Stadin safkan toiminnasta vastaava ruoka-aputoiminnan päällikkö Anni Heinälä kertoo, että oppilaitosten joukossa on kolme ammattioppilaitosta, yksi peruskoulu ja yksi yliopiston ravintola.
Ensimmäinen koululounaskuorma saapui tiistaiaamupäivällä.
– Kuormassa oli nakkikastiketta, lihapullia, kasvivuokaa, kalkkunakiusausta, salaattia, riisiä ja perunaa. Yhteensä ruokaa oli joitain kymmeniä kiloja, Heinälä sanoo.
Kokeilu on osa Food waste ecosystem – ruokahävikin vähentäminen ja hävikkiruoan hyödyntäminen -projektia. Sitä koordinoi Vantaan kaupunki.
Heinälän mukaan kiinnostusta siihen, miten kouluruokahävikkiä saataisiin hyödynnetyksi paremmin, on ollut jo kauan.
Monelle ruoka on tärkeä sosiaalinen tekijä
Yle uutisoi tiistaina, että monilla paikkakunnilla noin puolet kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista jättää kouluruoan syömättä useana päivänä viikossa.
Anni Heinälä uskoo, että kouluissa hävikkiä voi syntyä useista syistä. Yksi syy saattaa hänen mukaansa olla esimerkiksi se, että ruoan menekkiä on vaikea tarkalleen arvioida – ei se, että ruoka ei kelpaisi.
– Kouluissa tehdään jo paljon hävikin vähentämiseksi. Silti sitä väistämättä tulee. En epäile, etteikö hävikkiruoka kelpaisi eteenpäin, Heinälä sanoo.
Koulun henkilökunta jäähdyttää hävikkiruoan koulun keittiössä, jonka jälkeen se kuljetetaan Tapulikaupungin hävikkiruokaterminaaliin.
Kokeilussa on mukana tässä vaiheessa kaksi eri vastaanottajaa, jolle koululounaat toimitetaan hävikkiruokaterminaalista. Heinälän mukaan koululounaita ottavat vastaan mielenterveys- tai päihdetyötä tekevät järjestöt.
Kaiken kaikkiaan Stadin safka toimittaa ruokaa 75 erilaiselle toimijalle, jotka jakavat sitä eteenpäin ruokakasseissa tai valmiina aterioina. Hävikkiruokaa toimitetaan kaikkialle Helsingin alueelle.
– Toimitamme ruokaa myös erilaisiin kokkailutapahtumiin tai -kursseihin sekä esimerkiksi seurakunnan tai diakoniatyön yhteisöruokailuihin. Ne ovat monille myös sosiaalisesti tärkeitä tilanteita. Osalle esimerkiksi ruoka-apuun osallistuminen voi olla viikon ainoa sosiaalinen tilanne.
Nykyään entistä useampi kuluttaja ostaa vanhenemassa olevia, ”punalaputettuja” tuotteita ruokakaupasta. Heinälän mukaan Stadin safka vastaanotti hävikkiruokaa viime vuonna noin kymmenen prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuotena.
Vuonna 2023 Stadin safka toimitti noin 850 000 kiloa hävikkiruokaa eteenpäin.
– Ruoan hintojen nousu ja kustannusten nousu on vaikuttanut siihen, että ruoka-avun tarvitsijoita on yhä enemmän. Saa nähdä, mihin suuntaan tilanne elää. Pääkaupunkiseudulla ruoka kuitenkin toistaiseksi riittää, Heinälä kertoo.