Kesälahden yläkoulun lakkautuspäätöstä puidaan Kiteellä vielä pitkin kevättä.
Kiteen kaupunginhallitus käsittelee maaliskuun aikana sekä tuoretta valtuustoaloitetta että kuntalaisten tekemää aloitetta, jossa oli yli 350 nimeä. Molemmissa vaaditaan valtuuston joulukuussa tekemän koulupäätöksen kumoamista.
Kiteen hallintojohtaja Tuula Korpi kertoo, että ensi maanantaina kaupunginhallituksen on käsiteltävä Kiteen lausunto, jota Itä-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt koulupäätökseen liittyen. Lausunto on annettava 14. maaliskuuta mennessä.
Koulupäätöksen mahdollisella uudella käsittelyllä on kiire, koska valtuuston aiemman päätöksen mukaan Kesälahden yläkoululaiset siirretään Arppen kouluun jo ensi syksynä.
Seuraavan kaupunginvaltuuston kokous Kiteellä on 22. huhtikuuta.