Bensiinin hamstraus näkyy myös jyväskyläläisillä jakeluasemilla.
Esimerkiksi Vaajakoskentien varrella sijaitsevan Halssilan SEO:n yrittäjä Pekka Särkkä sanoo, että 95 oktaaninen bensiini on loppunut kokonaan iltapäivällä.
Särkän mukaan dieseliä ja 98 oktaanista polttoainetta on vielä tankeissa.
– En osannut varautua näin kovaan bensiinin kysyntään. Polttoainekuljetuksia ei enää pysty järjestämään, koska kysyntää on joka puolella Suomea, kertoo Särkkä.
Maanantaina mahdollisesti alkavien lakkojen on arvioitu tuovan häiriöitä polttoainejakeluun.
Lakot voivat nostaa polttoaineen hintaa, mutta kuluttajien toiminnalla on iso rooli siinä, kuinka paljon. Näin arvioi liikenteen erityisasiantuntija Hanna Kalenoja Autoalan tiedotuskeskuksesta.
Polttoaineiden hintatietoja kokoavalla polttoaine.net-sivustolla 95 oktaaninen maksoi kalleimmillaan 1.999 Keskimaan ABC-asemilla Jyväskylässä Hannikaisenkadulla ja Kanavuoressa torstaina.