Petteri Orpon (kok.) hallituksen ensimmäisen aallon säästöpäätökset kohdistuivat rajuina lapsiperheisiin, erityisesti yksinhuoltajiin. Lapsien lisäksi niin sanottuja kunniallisia köyhiä ovat myös ikäihmiset: kumpikin ryhmä on suojassa erityisesti huonoina aikoina yleistyvältä kannustinpuheelta. Sivistyneessä yhteiskunnassa lasten ja vanhusten ei voi odottaa tekevänsä työtä toimeentulonsa eteen.
Mutta kaikessa hiljaisuudessa myös kuva vanhusköyhyydestä on muuttumassa.
Eläkejärjestelmän tärkein tehtävä on ehkäistä köyhyyttä. Järjestelmä muodostuu kahdesta osasta, joista toinen noudattaa sosiaalivakuutuksen ja toinen sosiaaliavustuksen periaatetta.
Suomen työeläkejärjestelmä on sosiaalivakuutus. Maksamme kahdessa osassa, työntekijän ja työnantajan, eläkevakuutusmaksuja, jotka ovat pakollisia. Maksut kerätään yhteiseen pottiin, josta eläkkeet maksetaan. Mitä suurempi palkka ja mitä pidempi palkanmaksuaika, sitä suurempi eläke.
Sitten on kansaneläke. Sitä maksetaan niille, joilla ei ole lainkaan työeläkettä tai se on hyvin pieni. Kansaneläkkeet rahoitetaan veroilla. Kyseessä on siis sosiaaliavustus. Kansaneläke nousee vain elinkustannusten verran. Sen sijaan myös ansiotason nousu korottaa jonkin verran työeläkkeitä.
Kun takuueläkkeestä säädettiin, ajateltiin, että eläkeläisköyhyys poistuu vähitellen.
Vuonna 2011 Suomi otti käyttöön pienituloisimpien eläkeläisten helpotukseksi takuueläkkeen. Leimaamisen uhallakin sitä voisi kutsua köyhien eläkkeeksi. Kyseessä on pientä eläkettä saaville tarkoitettu tulotakuu, jonka suuruus on noin 977 euroa kuukaudessa. Takuueläkkeestä ei tarvitse maksaa veroa.
Kun takuueläkkeestä säädettiin, ajateltiin, että muiden kuin työkyvyttömien eläkeläisköyhyys poistuu vähitellen: vanhuuseläkkeelle jää pidemmän työuran tehneitä ja samaan aikaan joukosta poistuvat ne, jotka eivät ehtineet täysimääräisesti nauttimaan työeläkejärjestelmästä. Toisin sanoen takuueläkettä saavien määrä pienenee.
Naisten kohdalla näin on tapahtunutkin. Takuueläkettä vanhuuseläkkeenä saaneiden naisten määrä väheni järjestelmän ensimmäisen 12 vuoden aikana viidellä prosentilla. Tulos on merkittävä, varsinkin, kun otetaan huomioon, että takuueläkkeeseen on tehty neljä tasokorotusta, jotka ovat laajentaneet siihen oikeutettujen määrää.
Eäkeläisköyhyys on vuosikymmenen kuluttua ennen muuta miesten köyhyyttä.
Yllätys on sen sijaan se, että samaan aikaan takuueläkettä vanhuuseläkkeenä saaneiden miesten määrä yli kaksinkertaistui. Syynä on se, että miesten – erityisesti yksin asuvien miesten – pienituloisuus on lisääntynyt. He kärsivät naisia useammin pitkäaikaistyöttömyydestä ja jäävät ilman työuraa työkyvyttömyyden vuoksi.
Takuueläkettä saavia naisia on silti edelleen tuplasti enemmän kuin miehiä. Mutta mikäli trendi jatkuu – kuten uskon sen jatkuvan – eläkeläisköyhyys on vuosikymmenen kuluttua ennen muuta miesten köyhyyttä.
Takuueläke helpottaa eläkeläisköyhyyttä. Sillä on kuitenkin ikävä kääntöpuoli: mitä enemmän takuueläkettä nostetaan, sitä kannattamattomammaksi työnteko tulee. Laboren tuoreen tutkimuksen mukaan takuueläke houkuttelee työttömiä siirtymään eläkkeelle. Takuueläkkeeseen kannattaa tarttua, jos työnteko ei nosta työeläkettä niin paljon, että kokonaiseläke kohoasi takuutason yläpuolelle.
Takuueläkkeen korotusten jälkeen kannustinvaikutus koskee jo merkittävää osaa sellaisia henkilöitä, joiden työura on esimerkiksi sairauden tai työttömyyden vuoksi jäänyt katkonaiseksi.
Heidän on työskenneltävä useita vuosia, jotta kokonaiseläke alkaisi nousta. Nämä ovat pitkiä aikoja niille, joilla on vaikeuksia päästä mukaan työmarkkinoille.
Takuueläkkeellä on kääntöpuoli: se houkuttelee työttömiä siirtymään eläkkeelle.
Hallitusohjelman mukainen eläketyöryhmä valmistelee ehdotuksensa ensi tammikuuhun mennessä. Työryhmä voisi helpottaa pienituloisten eläkeläisten toimeentuloa korottamalla eläkkeen kertymäprosenttia työuran ensimmäisiltä vuosilta – ja vastaavasti alentamalla sitä hieman muilta vuosilta.
Aloituspalkat ovat lähes kaikilla työntekijöillä melko pieniä, joten uudistus ei juurikaan vaikuttaisi koko eläkejärjestelmään. Se olisi kuitenkin tärkeä kädenojennus työmarkkinoilla sinnitteleville.
Heikki Hiilamo
Kirjoittaja aloitti pienten lasten isänä tutkijauransa perhepolitiikasta, mutta on varttuneessa iässä keskittynyt yhä enemmän eläkepolitiikan tutkimukseen ja kehittämiseen Suomessa, Georgiassa ja Kambodzhassa.