Kolme oululaista jätetoimijaa on mukana pohjoismaiden välistä jäteyhteistyötä edistävässä hankkeessa yhdessä Ruotsin ja Norjan kanssa.
Yhteistyökumppaneina ovat Haurun Jäteauto, Kiertokaari ja Macon. Suomen päässä hanketta vetää Kajaanin ammattikorkeakoulu, ja yhteistyötä tehdään kansainvälisten opinto-ohjelmien kanssa. Hankkeen rahoittaa Interreg Aurora -ohjelma.
Tavoitteena on helpottaa rajoja ylittävää yhteistyötä ja sen kautta edistää ymmärrystä jätemarkkinoista sekä löytää ratkaisuja pohjoismaisten jäteyhtiöiden kohtaamiin haasteisiin.
– Vuosien varrella on tullut ilmi haasteita siinä, että täytyy täytellä monenlaista lappua ja lippua, kun jätettä viedään rajan yli. Se on hyvin säänneltyä ja sen takia haasteellista, Kiertokaaren kiertotalouspäällikkö Antero Kiljunen kertoo.
Ongelmana ovat myös esimerkiksi pitkät etäisyydet jätteenpolttolaitoksiin erityisesti Suomen pohjoispuolella ja muissa pohjoismaissa. Jätettä syntyy kohtalaisen vähän verrattuna siihen, miten kauas ne täytyy viedä.
Kiljusen mukaan samankaltaisten jätevirtojen löytäminen ja yhdistäminen eri maissa voisi tuoda ratkaisuja kuljetushaasteisiin.
Myös jätteenpolttoa yleisesti pyritään vähentämään pitkällä tähtäimellä.
– Seuraava steppi on se, miten polttoon menevistä materiaaleista voidaan siirtää eri jakeita uudelleen käyttöön ja kierrätykseen, Kiljunen sanoo.
Kuluttajille maiden välisen yhteistyön toivotaan näkyvän jätehuoltopalveluiden parantumisena. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi edullisempia jätteenkäsittelyhintoja.
Hankkeessa on mukana myös opiskelijoita eri puolilta maapalloa, jotka hyödyntävät aihetta niin harjoitus-, opinnäyte- kuin ryhmätöissä.
– Tällaiset asiat auttavat opiskelijoita pääsemään kiinni aitoihin työelämäcaseihin jo opintojen aikana, Kajaanin ammattikorkeakoulun kiertotalouden erityisasiantuntija Outi Laatikainen kertoo.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.