Luonnontieteellisessä keskusmuseossa on keväisenä arkipäivänä vilinää. Moni haluaa nähdä muun muassa Iida Turpeisen Elolliset-kirjasta tutun stellerinmerilehmän luurangon.
Samaan aikaan Helsingin ydinkeskustassa, museon yleisöltä suljetuissa kellaritiloissa työskennellään kärsivällisesti. Museomestari Kio Kohonen on asettanut perhosen tarkasti kuvausalustalle. Viereen tulevat pienet etiketit, johon kerääjä on vuosikymmeniä sitten, millimetrin korkuisin kirjaimin, tallentanut perhosen lajin, keräyspaikan ja -ajan.
QR-koodi tuo kuvan vielä nykyaikaan ja lopputulos on nähtävissä Suomen Lajitietokeskuksen laji.fi-portaalissa.
Luonnontieteellisessä keskusmuseossa näytteiden digitointi aloitettiin vuonna 2015, ensimmäisten joukossa maailmassa.
– Helsingin yliopistossa ja suomalaisissa yliopistoissa ylipäätään on sitouduttu siihen, että tutkimusaineistot ja tulokset avataan vapaaseen käyttöön, Luonnontieteellisen keskusmuseon eläintieteen yksikön johtaja Pasi Sihvonen perustelee.
Urakka on valtava. Museossa on 13–14 miljoonaa näytettä, joista neljännes on siirretty verkkoon. Puuhaa on vielä osapuilleen 40 vuodeksi, sillä maali siirtyy koko ajan kauemmaksi, kun ainakin toistaiseksi museoon tulee vuosittain noin uutta 200 000 näytettä lisää.
– Olemme kuvanneet tähän mennessä reilu puoli miljoonaa perhosta. Tämä on hidasta ja tarkkuutta vaativaa työtä, mutta palkitsevaa, koska aineisto tulee hyvään käyttöön, digitointipäällikkö Anne Koivunen luonnehtii.
Digitointititiimissä on seitsemän henkilöä, mutta kaikkiaan parikymmentä ihmistä osallistuu savottaan. Parin tunnin työvuorossa satakunta hyönteistä lennähtää internetiin.
Digitointiin varaa lähinnä länsimaissa
Pasi Sihvonen on digitoinnista peittelemättömän innoissaan. Hän sanoo sen merkitsevän tutkimukselle vallankumouksellista muutosta.
Tähän mennessä tutkijat ovat rahoituksen avulla keränneet näytteitä tutkimuksiinsa rajallisen ajan, esimerkiksi muutaman vuoden.
– Sinä aikana tutkija pystyy keräämään hyvin pienen määrän näytteitä tai havaintoja. Digitoinnin myötä hänellä saattaa yhtäkkiä olla käytössään tuhatkertainen määrä näytteitä. Nyt pystytään tutkimaan sellaisia kysymyksiä, jotka ovat aikaisemmin olleet mahdottomia, Sihvonen sanoo.
Näytteitä digitoidaan eri puolilla maailmaa, mutta toistaiseksi se on länsimaisten museoiden ylellisyyttä. Välineet ja käsiparit maksavat.
Olennaista tutkimuksen kannalta on se, että nyt tutkijat saavat käyttöönsä materiaalia pitkiltä ajanjaksoilta. Turun palossa 1827 tuhoutuivat lähes kaikki Suomessa siihen mennessä kerätyt luonnontieteelliset näytteet. Silti Helsingissäkin eläinnäytteitä on jo liki 200 vuoden ajalta.
Evoluution kannalta se ei ole valtavan pitkä aika, mutta perimään tulleet muutokset voivat silti näkyä. Vanhoissa näytteissä DNA on säilynyt usein käyttökelpoisessa muodossa.
Digiaineisto todisti jo yli satavuotisen teorian todeksi
Tuore suomalaistutkimus todistaa jo digitoinnin hyödyn.
Kirkkaanväriset perhoset viestittävät niitä saalistaville linnuille olevansa pahanmakuisia. Vastaavasti himmeämmän väriset perhoset yrittävät sulautua taustaan välttääkseen saalistajan nokan.
Vanhan, yli satavuotisen teorian mukaan varoitusväristen perhosten kannattaa olla keskenään mahdollisimman samanlaisia. Piiloutujien puolestaan kannattaa olla keskenään vaihtelevia, koska silloin pedon on vaikeampi kohdentaa huomiotaan perhoseen ja oppia löytämään se taustasta.
– Kenellekään ei ole pälkähtänyt päähän katsoa, onko se tosiaan näin. Tutkimuksessamme käytimme museoiden digitaalista dataa hyväksemme, pystyimme ottamaan aika ison aineiston ja osoittamaan, että näin se tosiaan on, ekologian professori Johanna Mappes Helsingin yliopistosta kertoo.
Kuvia oli käytössä tuhansia: toistoja samasta lajista, samasta paikasta, samaan aikaan. Niiden avulla pystyttiin selvittämään muuntelun määrä lajin sisällä.
– Tässä oli myös se etu, että pystyimme käyttämään usean mantereen dataa. Silloin pystyimme osoittamaan, että tämä hypoteesi on universaali, Mappes sanoo.
Ilmastonmuutos muuttaa hyönteisten elämää
Elämme keskellä biodiversiteettikriisiä ja ilmastonmuutosta.
– Meidän pitäisi tuottaa valtavasti informaatiota siitä, mitä tapahtuu. Ja pystyä myös ennustamaan, mitä tapahtuu, Mappes sanoo.
Ilmastonmuutoksen vuoksi hyönteisten esiintyvyysajat ja levinneisyydet voivat muuttua.
– Usein meillä on arkihavainto, että näin saattaa olla. Mutta jotta voidaan tieteellisin menetelmin tutkia, niin silloin tarvitaan tämän tyyppistä aineistoa todistamaan tutkimushypoteesi, Sihvonen sanoo.
Hyönteisten kerääminen tutkijoiden käyttöön jatkuu digitoinnista huolimatta, koska uusia aikasarjoja tarvitaan. Myös laji.fi-sivusto kaipaa luontoharrastajien panosta. Sinne voi ilmoittaa, mikäli hyönteisen kerääjän tai yliopiston tiedoissa on virhe.