Puolensataa kertaa Venäjällä käynyt Markku Heikkilä vieraili maassa ensimmäisen kerran vuonna 1987, kun itänaapurimme oli vielä Neuvostoliitto.
Viimeinen reissu oli juuri ennen koronarajoituksia. Ensin tuli korona ja sitten Venäjä laajensi sotaa Ukrainassa.
– Tuli sellainen muuri, ettei siitä enää läpi mennä. Se on myös henkinen muuri, Heikkilä sanoo.
Hän tuntee surua ja haikeutta, mutta ymmärtää, ettei Venäjälle enää pidetä yhteyksiä ainakaan virallisella tasolla.
– Iso osa maailmaa katosi noin vain, eikä sille mahda mitään. Mutta näinhän tämän täytyy mennä, koska Venäjän politiikalla ei ole mitään laitaa.
Heikkilän mukaan ihminen menettää ”toisen todellisuuden”, kun ei enää käy Venäjällä katsomassa asioita hieman erilaisesta näkökulmasta.
– Pidin siitä, että asiat olivat jollain tavalla toisin, kuin täällä Euroopassa. Kaiken ei pidä olla saman standardin mukaista.
”On syytä välttää yhteydenpitoa Venäjälle”
Heikkilä on menettänyt myös venäläisiä ystäviä ja kollegoita. Hän muistuttaa, että yhteydenpito Venäjällä asuviin venäläisiin voi aiheuttaa ongelmia.
– Ei voi tietää, mitä viestien vastaanottajalle tapahtuu, koska kaikkea seurataan ja kontrolloidaan tällä hetkellä. On syytä välttää yhteydenpitoa. Niin surkeaa kuin se onkin.
Hänellä ei ole ”harmaintakaan aavistusta”, mitä useimmille kollegoille ja tutuille on tapahtunut.
– Minun on vaikea kuvitella, että he iloisesti kannattaisivat uutta systeemiä, mutta siellä vaihtoehdot ovat aika vähissä.
Heikkilä työskentelee Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkönä. Tutkimuksellista yhteistyötä ei enää ole lainkaan ja se on suuri menetys tieteelle.
– Teemme arktista tutkimusta ja puolet siitä on kadonnut. Venäjä on puolet koko arktisesta alueesta.
Yli kuusikymppinen Heikkilä ei todennäköisesti ehdi työuransa aikana enää vierailla Venäjällä. Hän haaveilee, että voisi eläkevuosinaan kuitenkin matkustaa junalla Pietariin ja sen kahviloihin.
Tietyillä ehdoilla.
Pitäisi olla tunne, että pahuus on poissa. Ei asioiden tarvitse järjestyksessä olla, mutta ilmapiiri on ratkaiseva.
Se taas edellyttää, että vallan tai suhtautumisen valtaan on täytynyt muuttua. Milloin ja kuinka se tapahtuu, sitä on mahdoton sanoa.
Neuvostoliiton aika kesti 70 vuotta. Nyt on eletty uutta, presidentti Vladimir Putinin aikaa.
– Kyllä asiat muuttuvat, mutta milloin ja mihin suuntaan, se on eri asia. Venäjän historia on heiluri. Eivät asiat siellä paikalleen jää.
Hän ei olisi uskonut, että Putin veisi Venäjän diktatuuriin.
– Kuvittelin, että Venäjällä ihmiset eläisivät omaa, puolianarkistista elämäänsä ja valta touhuaisi, mitä touhuaisi. Mutta siitä tulikin kontrolliyhteiskunta.
Heikkilä huomasi vuoden 2014 eli Krimin valtaamisen jälkeen, että yhteistyötä alkoi olla yhä vähemmän Venäjältä Suomeen ja länteen. Yhtäkkiä ei enää ollu projekteja ja seminaareja Venäjällä.
– Eli jokin muutos siellä alkoi kuplia. Näin jälkikäteen katsottuna sen tajuaa, että yhteyksiä alettiin katkoa sieltä käsin.
Työn kautta Arktisessa keskuksessa se näkyi.
– Aikanaan meillä kävi paljon venäläisiä delegaatioita, jotka olivat luonteeltaan itsenäisiä, tekivät itsenäisiä päätöksiä. Pikkuhiljaa ne korvautuivat virallista sanomaa puhuvilla ihmisillä. Sitten nekin katosivat kokonaan.
