Iisalmelaisen kaiutinvalmistaja Genelecin vienti on tällä hetkellä turvattu. Yhtiöllä riittää komponentteja kattavan varaston takia. Jos lakot jatkuvat vielä pitkään, tulee myös Genelecille ongelmia, sanoo Genelecin toimitusjohtaja Siamäk Naghian.
– Totta kai tilanteen jatkuessa meihinkin vaikuttaa, jos tavara ei liiku. Varaston optimoinnon kautta pystymme kuitenkin minimoimaan riskejä.
Yhtiön tuotannosta noin 80 prosenttia lähtee maailmalle vientiin. Viennin kannalta ratkaisevaa on etenkin kansainvälinen logistiikka.
Lakkojen osapuolten keskustelua seurannut Naghian toivoo nyt sopua vastakkainasettelun sijaan.
– Suomessa on ollut pitkä perinne neuvottelusta ja sopimisesta. Se kytkeytyy suomalaiseen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen.
Naghian painottaa henkilöstön hyvinvoinnin merkitystä yhtiöissä. Hänen mielestään henkilöstön sitoutuminen ja yhteishenki ovat perusedellytykset toiminnan onnistumiselle. Naghian ihmettelee myös ehdotusta palkattomasta sairauslomasta.
– Jos ihminen on sairas, niin hän on sairas. Meillä lähtökohtana on luottamus. Työntekijä saa itse ilmoittaa sairaudestaan.