Irlannin taoiseach eli pääministeri Leo Varadkar eroaa tehtävästään ja samalla Irlannin johdosta.
Hän eroaa ensin johtavan hallituspuolueen Fine Gaelin johtajan paikalta, Irlannin mediat uutisoivat. Varadkar sanoo pyytäneensä puoluetta nimeämään uuden johtajan ennen 4. huhtikuuta olevaa puoluekokousta.
Irlannin pääministerinä Varadkar jatkaa siihen asti, kunnes hänen puolueensa päättää hänen seuraajansa.
Fine Gael kuuluu Irlannin hallitukseen. Ero ei välttämättä johda uusiin parlamenttivaaleihin. Varadkar aikoo jatkaa kansanedustajana.
Varadkar piti eroilmoituksen jälkeen tiedotustilaisuuden. Varadkarin mukaan eron syyt olivat sekä henkilökohtaisia että poliittisia.
Eroon saattaa vaikuttaa se, että Fine Gaelin gallup-tulokset ovat olleet heikkoja viime aikoina, The Irish Times uutisoi.
Varadkar kampanjoi avioliittolain ja abortin puolesta
Varadkar oli aloittaessaan Irlannin historian nuorin pääministeri ja ensimmäinen avoimesti homoseksuaali pääministeri pääosin katolisessa Irlannissa.
Hänellä oli keskeinen rooli samaa sukupuolta olevien avioliiton laillistamista ajaneessa kampanjassa. Laki hyväksyttiin kansanäänestyksessä vuonna 2015. Hän ajoi myös abortin laillistamista, mikä hyväksyttiin vuonna 2018.
– Olen tyytyväinen, että olemme tehneet maastamme tasa-arvoisemman ja modernimman, Leo Varadkar sanoi erolausunnossaan.
Perheen määritelmän uudistusta ei hyväksytty
Naistenpäivänä tässä kuussa irlantilaiset torjuivat kansanäänestyksissä kaksi perustuslain uudistusesitystä.
Varadkar kannatti esityksiä, joissa olisi muutettu vanhanaikaisina pidettyjä määritelmiä perhemallista ja naisten roolista kodissa. Muotoilu on peräisin vuodelta 1937.
Kansanäänestyksen tulosta pidetään pahana takaiskuna Varadkarille.
Varadkar nousi Irlannin pääministeriksi vuonna 2017, ja oli suosittu vuoteen 2020 ulottuneella ensimmäisellä kaudellaan. Hän auttoi muun muassa Irlantia neuvottelemaan brexit-sopimuksen ilman kovaa rajaa Irlannin ja Pohjois-Irlannin välillä. Hänestä tuli uudelleen pääministeri vuonna 2022.
Lähde: Reuters, AP