EU:n huumeita ja huumeidenkäyttöä tutkiva virasto EMCDDA on julkistanut jätevesitutkimuksensa tulokset.
Virasto tutki Euroopassa huumeiden käyttöä 23 eri maan 88 kaupungissa. Suomesta mukana olivat Tampere, Turku, Espoo ja Helsinki.
Tulosten perusteella kokaiinin, ketamiinin ja MDMA:n eli ekstaasin käyttö yleistyy ympäri Eurooppaa.
Kokaiinin käyttö on yleisintä Länsi- ja Etelä-Euroopan maissa, etenkin Belgiassa, Hollannissa ja Espanjassa.
Eniten kokaiinia käytetään Belgian satamakaupunki Antwerpenissä, joka on tunnettu huumeiden salakuljetus- ja läpikulkukaupunki. Myös Hollannin iso satamakaupunki Rotterdam oli kokaiininkäytön kärjessä.
Itäisen Euroopan kaupungeissa kokaiinin käyttö on vähäisempää, mutta kasvussa.
Voit katsoa alta toimittaja Jari Valteen videon siitä, miksi juuri Antwerpenistä on tullut huumerikollisten suosima kaupunki.
Amfetamiini yleisin huume Suomessa
Tutkimus nostaa Pohjoismaat ja Suomen esille erityisesti amfetamiinin käytön suhteen, jota käytetään pohjoisessa muuta Eurooppaa enemmän. Näin on selvityksen mukaan ollut aiemminkin.
Amfetamiinia käytetään eniten Ruotsissa, Belgiassa, Saksassa, Hollannissa ja Suomessa.
Euroopan yleisin huume on kannabis. EMCDDA:n mukaan käyttäjiä oli viime vuonna lähes 23 miljoonaa. Tästä voi päätellä, että kannabista käytti noin kahdeksan prosenttia aikuisista eurooppalaisista. Määrät kuitenkin vaihtelevat maittain. Eniten kannabista käytetään Tšekissä, Espanjassa, Hollannissa ja Sloveniassa.
Euroopasta tuttu bilehuume ketamiini on yleistynyt viiden viime vuoden ajan Suomessa, mutta sen käyttö on tutkimuksen mukaan yleisintä Belgiassa, Ranskassa, Hollanissa ja Espanjassa.