Maatalouskoneista tunnettu Agco-konserni investoi 70 miljoonaa euroa Nokian Linnavuoressa sijaitsevaan tehtaaseen. Yritys hakee kasvua vähäpäästöisen energian innovaatioista.
Nokian Linnavuoren tehdas on yksi maailman johtavista dieselmoottoreiden valmistajista.
Miljoonainvestoinnin avulla Agco aikoo rakentaa uuden tuotantohallin, moottorien tehdaskunnostuksen laajennuksen, koulutus- ja vierailijakeskuksen ja puhtaan energian laboratorion. Laboratoriossa testataan vaihtoehtoisia polttoaineita, jotka vähentävät työkoneiden päästöjä.
Uusien rakennusten pinta-ala on yhteensä 11 000 neliötä. Laajennus valmistuu tämän sekä ensi vuoden aikana.
Agco Powerin Linnavuoren tehdas työllistää noin tuhat työntekijää. Investointien jälkeen työntekijämäärän ennakoidaan kasvavan.
Nokian-tehtaan vahvuus tuotekehityksessä
Agco Powerin toimitusjohtaja Juha Tervala sanoo, että Nokian-tehtaan sijainti ei ole koskaan ollut heille etu.
– Meidän pitää sitten olla parempia monessa muussa asiassa, koska sijaintia emme voi muuttaa.
Tervalan mukaan he ovat onnistuneet ansaitsemaan luottamuksen Agco-konsernissa tuotekehitykseen liittyvällä osaamisella.
– Osoituksena tästä on uusi investointi nimenomaan labrapuolelle, Tervala sanoo.
Myös tuotannon automaation taso Nokialla on korkea. Agcolla on tehtaat myös Brasilassa ja Kiinassa.
Odotuksissa iso kasvu
Agco laajentaa tuotteitaan dieselmoottoreista vaihtoehtoisia polttoaineita käyttäviin moottoreihin. Yritys testaa myös sähköisiä ratkaisuja ja kunnostaa vanhoja moottoreita.
Laajennuksen jälkeen Nokian Linnavuoren tehtaalla aloitetaan portaattomien vaihteistojen komponenttien valmistus Agcon traktorimerkeille, joita ovat Valtra, Fendt sekä Massey Ferguson.
– Tällä hetkellä tuotamme vuosittain noin miljoona hammaspyörää ja akselia, mutta odotamme tämän määrän tuplaantuvan investointien jälkeen, toimitusjohtaja Juha Tervala sanoi tiedotteessa.
Kaupunki pyrkii joustavaan kaavoitukseen
Nokian kaupunginjohtaja Eero Väätäinen on Agcon investoinnista luonnollisesti iloinen.
– Onhan tämä aivan valtavan hieno uutinen.
Väätäisen mukaan kaupunki on pyrkinyt toimimaan yhtiön suuntaan joustavasti esimerkiksi tehdaslaajennusten kaavoituksessa.
Investointi tuo uusia työpaikkoja sekä rakennusaikana että sen jälkeen.
– Kyllä työ tuo aina toimeentuloa ja vaurautta paikkakunnalle, Väätäinen sanoo.
Artikkelia täydennetty Juha Tervalan kommenteilla 21.3.2024 klo 14.27.
Artikkelia täydennetty Eero Väätäisen kommenteilla 21.3.2024 klo 14.39.