Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Williamsin F1-talli on tehnyt kovan ratkaisun. Logan Sargeantin kilpailuviikonloppu Australiassa jää kesken tallikaveri Alex Albonin ulosajon takia.
Albon ajoi rajusti Melbournen radalla seinään Australian kilpailuviikonlopun ensimmäisissä harjoituksissa. Auton runkoa ei saatu enää ajokuntoon, eikä Williamsilla ole mukana vararunkoa.
Williams ajattaa kuitenkin vain Albonia ainoalla toimintakykyisellä autollaan.
– Vaikka Loganin ei pitäisi kärsiä virheestä, jota hän ei tehnyt, jokainen kisa ratkaisee kaikista tiukimmassa keskikastin taistossa. Olemme tehneet päätöksen sen perusteella, miten on paras potentiaali napata pisteitä tänä viikonloppuna, Williamsin tallipäällikkö James Vowles sanoi Autosportin mukaan.
– Päätöstä ei tehty kevyin perusein. Emme voi kiittää Logania tarpeeksi hänen hyväksynnästään ja sitoutumisensa osoittamisesta tallilleen. Hän on todellinen tiimipelaaja. Tämä on vaikea viikonloppu Williamsille. Tämä tilanne ei ole sellainen, johon päädymme uudelleen.
Williams otti viime kaudella 28 pistettä. Albon keräsi niistä 27.
Sauberilla ajava Valtteri Bottas oli toisten harjoitusten 14:s ja ensimmäisten harjoitusten viimeinen eli 20:s. Molemmissa harjoituksissa nähtiin yllättävät kärkinimet. Ensimmäisten treenien ykkönen oli McLarenin Lando Norris. Toisissa harjoituksissa kovinta vauhtia piti Ferrarin Charles Leclerc.