– Juodaanko kahvit ennen haastattelua vai sen jälkeen?
Ulkona on pakkasta parikymmentä astetta. Aurinko valaisee koko Eva Wahlströmin olohuoneen ja keittiön Tolkkisissa Porvoossa. Vietyään poikansa Elian päiväkotiin hänellä on tapana nauttia rauhassa mukillinen kahvia ennen kuin ryhtyy töihin.
Mutta aamut energisen kolmivuotiaan kanssa ovat erilaisia. Tämä aamu oli kaoottinen, joten kun Sportlivin kuvaaja ja toimittaja saapuvat, Wahlström on hieman aikataulusta jäljessä. Kahvit juodaan vasta haastattelun jälkeen.
Eva Wahlström täytti neljäkymmentä samana vuonna, kun hän päätti nyrkkeilyuransa. Yli kahden vuosikymmenen ajan hän oli identiteetiltään nyrkkeilijä.
Mitä Eva Wahlström on tänään?
– Nykyään olen ensisijaisesti äiti. Tärkeintä on olla läsnä perheelle ja lapsille sekä antaa aikaa heille, sanoo 43-vuotias kuusinkertainen ammattilaisnyrkkeilyn maailmanmestari.
Kontrasti nuoreen, menestysnälkäiseen amatöörinyrkkeilijä Eva Wahlströmiin tuskin voisi olla suurempi.
Nuorena kaikki pyöri minun ympärilläni. Minun harjoitteluni, minun aamusykkeeni, minun painonpudotukseni, minun tarpeeni.
Kun hän 27-vuotiaana joutui pitämään pidemmän tauon nyrkkeilystä loukkaantumisen vuoksi, hän tunsi menettäneensä nyrkkeilijän identiteettinsä. Siitä tuli itsetutkiskelun aika.
Hän tajusi, että hän kaipasi nyrkkeilyssä eniten lajin yhteisöä.
– Silloin ajattelin, että jos pystyn vielä joskus nyrkkeilemään, tekisin asiat eri tavalla. Silloin olisin läsnä. Ja olisin olemassa muita varten.
Samaan aikaan Wahlströmin elämä muuttui myös muilla tavoin. Hänestä tuli äiti ensimmäistä kertaa, kun nykyään 15-vuotias poika Leon syntyi.
Ja taide sai yhä tärkeämmän roolin hänen elämässään.
Lapsesta asti taide on ollut loviisalaislähtöiselle Wahlströmille tapa löytää sisäinen rauha ja olla yhteydessä itseensä. Kun hän maalasi ja rakensi asioita, hän pystyi ilmaisemaan sitä, mitä hänellä oli sisällään.
Ehkä taidetta voisi kutsua turvaksi tai lohdutukseksi. Jotain, mihin mennä, kun nyrkkeily oli liian kovaa. Mahdollisuus elää muissa, pehmeämmissä maailmoissa.
Haastattelun jälkeen taiteen maisteri Wahlström tarjoaa huolellisesti valmistettua tippakahviaan, ottaa mukinsa ja istuutuu itse suunnittelemaansa Whiskey Chair -tuoliin.
Katso Sportliv Eva Wahlströmistä ja siitä, mihin hän päätyi kirjoittaessaan opinnäytetyötään Nyrkkeily taiteena:
Vesi, joka parantaa ja inspiroi
Vaikka Wahlström puhuu loukkaantumisesta, hänen kahden vuoden pituisen nyrkkeilytaukonsa takana oli itse asiassa salmonellatartunta. Hän sai tartunnan Intian-matkallaan ja sen seurauksena hänen jänteensä tulehtuivat.
– En pystynyt kävelemään kahteen vuoteen. Oikeastaan koko kroppa navasta alaspäin oli tulehtunut. Olin niin kipeä, että minun piti ryömiä jääkaapille ja kylpyhuoneeseen.
Jo lapsena hän rakasti uimista.
– Muistan, kuinka isäni ja minä, yhdessä laulaen, uimme selkää pitkiä matkoja käsi kädessä lahden poikki Loviisan saariston kesämökillä, Wahlström kertoo nostalgisesti.
Kun hän oli palaamassa nyrkkeilyn pariin, vedestä tuli jälleen tärkeä elementti. Uima-altaassa hän pystyi harjoittelemaan kaikkea voimasta ja nopeudesta kestävyyteen ja nyrkkeilyyn.
Rakkaus veteen on pysynyt. Valitettavasti niin on myös krooninen tulehdus.
Vesi rauhoittaa ja parantaa. Vedessä myös aistin kehoni paremmin kuin muutoin, ja siellä minun on helpompi saada yhteyttä itseeni.
Olen myös aika introvertti. Ihmisten tapaaminen ja häly väsyttävät minua. Vedessä hermostoni rauhoittuu.
Aalto-yliopistosta valmistuttuaan Wahlström on työskennellyt monipuolisesti taiteen ja muotoilun parissa. Kun hänestä tuntuu, etteivät aivot toimi, hän ui.
– Kun uin, alkaa tapahtua. Päässäni syntyy tarinoita ja ideoita taideteoksiin. Joskus minun on mentävä pukkariin kirjoittamaan ideat muistiin, etten unohda niitä.
Oliko hän tuhlannut elämänsä?
Nyrkkeilytaukonsa aikana Wahlström oli myös ymmärtänyt, että se, mitä hän rakasti, oli itse nyrkkeily, ei ainoastaan kilpaileminen ja voittaminen. Nyrkkeily oli tapa olla.
Amatöörinyrkkeilijänä Wahlström voitti muun muassa kolme EM-mitalia ja kymmenen SM-kultaa. Kun hän vuonna 2010 palasi nyrkkeilykehään loukkaantumisensa jälkeen, hän oli siirtynyt ammattilaiseksi.
Viisi vuotta myöhemmin Wahlströmistä tuli ensimmäinen suomalainen ammattinyrkkeilyn maailmanmestari. Kymmenen ammattilaisvuotensa aikana hän kävi 27 ottelua, joista hän voitti 23. Kuudessa niistä palkintona oli MM-titteli.
Suhde lajiin, jota hän rakasti, ei ollut ongelmaton.
– Sisimmässäni koin päivittäin ristiriitaa siitä, että nyrkkeilin ja otin suuria riskejä. Varsinkin kun minusta tuli äiti ja aloin enemmän pelätä vammoja.
Kun hän uransa päätyttyä vei myös opintonsa päätökseen, työstä pro gradu -tutkielman parissa tuli hieman yli vuoden kestävä sisäinen matka.
Taidemaalauksessa ei ole kyse vain väristä ja muodosta, vaan myös voimasta. Joten välillä lyön hanskoilla. Siinä on tiettyä aggressiivisuutta, joka tekee teoksista erilaiset.
Menestyksestään huolimatta Suomen merkittävimmälle naisnyrkkeilijälle oli usein kerrottu, että hän tuhlaa elämänsä nyrkkeilyyn.
Kun kaikki oli ohi, jäljelle jäi kysymys, oliko se ollut sen arvoista. Ja miksi hänellä, joka ei ollut aggressiivinen eikä halunnut tapella, oli niin suuri tarve nyrkkeillä? Ja mitä nyrkkeily loppujen lopuksi on, jos jättää pois kaikki kilpailuun liittyvät näkökohdat?
Oliko hän tehnyt oikean valinnan, kun hän valitsi nyrkkeilyn? Siitä tuli identiteettikysymys.
Nyrkkeily kasvattajana ja opettajana
Kun Wahlström sai lopputyönsä valmiiksi, ei ollut enää väliä, oliko nyrkkeily kilpaurheilua, taidetta vai jotain siltä väliltä.
Siitä hän oli kuitenkin tullut vakuuttuneeksi, että nyrkkeilyllä olisi paljon annettavaa nyky-yhteiskunnassa.
– Minulle nyrkkeily on ollut keino tutkiskella itseäni ja kasvaa mielestäni avoimeksi ja suoraselkäiseksi ihmiseksi.
Vaikka moni ulkopuolinen ajattelee, että nyrkkeilyssä on kyse aggressiosta, hänen mukaansa harva nyrkkeilijä kokee niin.
– Ajattelen itse niin, että nyrkkeillessä tulee nähdyksi ja kuulluksi. Kun on silmätysten nyrkkeilykehässä, vastustajan täytyy keskittyä minuun sataprosenttisesti ja havainnoida herkeämättä jokaista liikettäni ja ajatustani. Siinä hetkessä olemme läsnä toisillemme.
Aikana, jolloin monet nuoret voivat erittäin huonosti, Wahlström näkee, että nyrkkeilyä voisi käyttää välineenä oppia tuntemaan itseään, oppia tekemään yhteistyötä muiden kanssa ja saamaan ulos sen, mikä saa heidät voimaan pahoin.
Minusta vähän rikkoutunut ja epäonnistunut on aina kiinnostavampi kuin täydellinen. Sama koskee ihmisiä.
Wahlströmin aviomies, ammattilaisnyrkkeilijä Niklas Räsänen perusti äskettäin yhdessä nuoriso-ohjaaja ja nyrkkeilyvalmentaja Miika Mehmetin kanssa Gettogymin, kamppailusalin, jossa opetusministeriön tuella tehdään juuri sitä.
Sen myötä pariskunnan pitkäaikainen unelma toteutuu.
– Siellä voi oppia nyrkkeilemään, mutta se on myös paikka, jossa nuoret voivat hengailla ja viettää aikaa turvallisessa ympäristössä. Katsotaan, mitä siitä tulee, mutta näyttää hyvältä, Wahlström sanoo innostuneena.
Leikkisyys ja huumori tärkeitä
Vietettyään lähes kolmekymmentä vuotta nyrkkeilymaailmassa ja nyt siitä hieman etääntyneenä, on yksi asia, jonka Eva Wahlström haluaisi muuttaa.
Nyrkkeilyuransa aikana hänellä oli aina kiire. Kiire kehittyä, kiire seuraavaan kilpailuun. Joka päivä piti olla parempi kuin edellisenä.
Mielestäni nyrkkeilyä pitäisi opettaa niin, että se on leikkisää ja hauskaa – ja huumorilla. Tietysti sen pitää olla myös kovaa, mutta jos aina ajattelee seuraavaa kilpailua, ei voi koskaan elää nykyhetkessä.
Nykyään Eva harjoittelee usein nyrkkeilyä vanhemman poikansa Leon Kaislaman kanssa ja yrittää joka kerta pitää huolen siitä, että molemmat nauttivat hetkestä.
– Sekä nyrkkeilylle että ihmisille on tärkeää olla läsnä tässä ja nyt ja löytää ympärillämme oleva kauneus. Ja olla yksilöitä, joilla on sekä keho että sielu. Koska sellaisiahan me olemme.
Ehkä Eva Wahlström onkin jo löytänyt vastauksen kysymykseen, kuka hän on ilman nyrkkeilyä.
Yksilö, jolla on sekä keho että sielu.