Yhdysvaltalainen mediayhtiö Liberty Media on ostamassa ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan MotoGP:n omistukseensa. Neljän miljardin euron sopimus on julkaisua vaille valmis, mediatiedot kertovat.
Liberty Media on ostamassa Dorna Sportin, joka omistaa MotoGP:n kaupalliset oikeudet. Dornan omistuksessa ovat myös Superbiken MM-sarja sekä sähkömoottoripyöräily MotoE-sarja. Dorna järjestää 251 kilpailua 20 maassa vuosittain.
Osapuolten välinen sopimus on viimeistelty useampi viikko sitten, Autosport kertoo. Median mukaan sopimus on tarkoitus julkaista lähipäivinä – viimeistään ennen Yhdysvaltain osakilpailua, joka käydään 12.–14. huhtikuuta.
Kauppa yhdistäisi formuloiden ja ratamoottoripyöräilyn MM-sarjat saman yhtiön omistukseen. Liberty omistaa myös Formula 1 -sarjan, jonka se osti arviolta kahdeksalla miljardilla eurolla vuonna 2017.
EU-viranomaisten väliintulo huolettaa
Liberty ja espanjalaisyhtiö Dorna halusivat julkaista sopimuksen jo ennen kuluvan kauden alkua, mutta Euroopan komission mahdollinen väliintulo siirsi suunnitelmia. EU-komissio hallinnoi kilpailumarkkinoita Euroopassa.
Yhdysvaltalainen Financial Times kertoo, että osapuolet ovat huolissaan EU-viranomaisten todennäköisestä tutkinnasta.
Aiemmin luxemburgilainen pääomasijoitusyhtiö CVC Capital Partners omisti sekä F1:n että MotoGP:n. Euroopan komission väliintulo kuitenkin pakotti yhtiön myymään ratamoottoripyöräilysarjan vuonna 2006, kun se osti formula ykköset. Nyt sama mahdollisuus mietityttää Libertyä ja Dornaa.
White & Case -lakiyhtiön kilpailuasianajaja James Killick arvioi Financial Timesille, että F1:n ja MotoGP:n pitkät historiat ja mahdollisesti yhdistyvä omistajuus varmasti herättävät kilpailuviranomaisten kiinnostuksen koko EU:n alueella.
– Olisin hyvin yllättynyt, jos kilpailuviranomaiset eivät tarttuisi tapaukseen. Kysymys kuitenkin kuuluu, ovatko markkinat muuttuneet, Killick sanoo.
Financial Timesin mukaan MotoGP-sopimuksen ostokilpailussa olivat mukana myös TKO ja Qatar Sports Investments (QSI). TKO omistaa showpainisarjan WWE:n sekä vapaaottelusarjan UFC:n. QSI taasen on tunnettu ranskalaisen jalkapalloseuran Paris Saint-Germainin omistamisesta.
Dorna Sportin omistavat brittiläinen Bridgepoint ja kanadalainen Canada Pension Plan Investment Board (CPPIB). Bridgepoint, CPPIB, Dorna, Liberty Media, F1, TKO ja QSI kieltäytyivät kommentoimasta asiaa Financial Timesille.