Kouvolaan avataan toukokuun loppupuolella uusi kierrätysmyymälä. Kymenlaaksossa Kotkassa Goodwill-myymälää pyörittävä Sotek-säätiö avaa uuden myymälän Tanhuantielle.
Sotekin Goodwillin palvelupäällikkö Jukka-Pekka Kerosen mukaan Kouvola on tuttu ympäristö toimia ja samalla hyvinvointialueella on hyvä laajentaa toimintaa.
– Asiakkailta on tullut palautetta, että haluttaisiin Goodwill takaisin ja löysimme hyvän paikan, Keronen sanoo.
Goodwill nimen alla on aiemmin toiminut kierrätysmyymälä Kuusaantien varrella, mutta Parik-säätiö päätti luopua nimestä vuoden 2023 lopulla.
Toimitusjohtaja Timo Pesun mukaan Goodwillin nimestä ja toimintatavasta piti maksaa sen verran suuria summia, että säätiö halusi käyttää rahat mieluummin oman toiminnan kehittämiseen. Nyt Parikin kierrätysmyymälät toimivat Kuusaantiellä ja Veturissa nimellä Ekomaa.
– Toivotan heidät tervetulleeksi, Pesu kommentoi uutta Sotekin myymälää.
Ihmisiä työelämään
Pesu kertoo yllättyneensä hieman siitä, että Sotek aikoo perustaa kierrätysmyymälän samalla konseptilla kuin Parik. Molemmat säätiöt pitävät kierrätysmyymälöitä osana kuntouttavaa työtoimintaa. Myymälöiden yhteydessä on mahdollisuuksia myös työkokeiluihin, palkkatukityöhön ja esimerkiksi työssäoppimiseen.
Sotekin uuden myymälän yhteydessä on paikkoja noin 30 asiakkaalle kerrallaan. Parik-säätiön eri toiminnoissa on mukana 100–150 asiakasta päivästä riippuen, sillä kaikki eivät ole mukana joka päivä. Molemmilla pääasiana on ihmisten kuntouttaminen joko työelämässä eteenpäin tai niin, että oma elämä pysyy hallinnassa.
– Kierrätysmyymälä on vain työväline, Sotekin Jukka-Pekka Keronen sanoo.
Parik puolestaan suunnittelee laajentavansa toimintaa maatilalle, jotta asiakkailla olisi enemmän mahdollisuuksia. Yhteistyökumppani on etsinnässä.
Riittääkö lahjoituksia?
Kahden lähekkäisen kierrätysmyymälän toiminta voi kirittää molempia kehittämään toimintaansa.
Parik ja Sotek ottavat toimipisteissään vastaan käyttökelpoista tavaraa, vaatteita sekä huonekaluja. Parik hakee isompia lahjoituksia ja Sotek aikoo aloittaa säännölliset kiertävät lahjoituskeräykset.
Keronen uskoo, että lahjoittajia riittää kaikille toimijoille.
– Roskakori ja metsäautoteiden varret ovat pahimpia kilpailijoitamme, Keronen sanoo.
Korjaus 3.4.2024 klo 15.53 Jukka-Pekka Kerosen nimi.