Neljä viidestä lintulajista ei siedä voimakasta ihmistoimintaa elinympäristössään, ilmenee Helsingin yliopiston tutkimuksesta.
Tutkimuksessa arvioitiin lintupopulaatioiden esiintymistä sekä koskemattomissa että ihmistoiminnan muokkaamissa ympäristöissä, yliopiston tiedotteessa kerrotaan.
Tutkijat havaitsivat, että 78 prosenttia maailman linnuista ei menesty kaikkein voimakkaimmin ihmisen muokkaamissa ympäristöissä. Samalla näiden lajien populaatiot ovat myös pienentyneet.
Ihmisen toiminnalla tarkoitetaan koko vaikutusta luontoon, kuten esimerkiksi rakennettuja ympäristöjä, ihmismäärää, valosaastetta ja teiden vaikutusta.
Maailman 11 000 lintulajista 14 prosenttia on uhanalaisia.
Uhanalaiset lajit sekä pienenevät lintupopulaatiot pystyvät pesimään huonommin ihmisen muokkaamissa ympäristöissä.
Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi kurkirääkkä Afrikassa, karakoruminkiuru Aasiassa sekä heinäkurppa Euroopassa.
Tavoitteena suojella herkkiä lajeja ja elinympäristöjä
Kyseinen uusi tutkimus tunnistaa lajit, jotka ovat erittäin herkkiä ja tarvitsevat eniten tiukasti suojeltuja alueita.
Etelä-Suomessa ja Uudellamaalla yksi ihmistä karttava laji on metso, joka viihtyy kaikkein syrjäisimmillä ja laajoilla metsäalueilla.
– Laajemmat yhtenäiset metsäalueet ovat välttämättömyys eteläisen metsokannan selviytymiselle. Ihmishäirintä monessa mielessä on sille liikaa, sanoo yli-intendentti Aleksi Lehikoinen Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta. Lehikoinen kuuluu myös Suomen Luontopaneeliin.
EU:n ennallistamisasetus auttaisi Lehikoisen mukaan lajeja, jotka tarvitsevat rauhallisia elinympäristöjä.
– Tällainen laji on esimerkiksi heinäkurppa, joka viihtyy luonnontilaisilla niityillä ja tietyillä maanviljelysalueilla etenkin Kaakkois-Suomessa. Maatalousympäristän rauhoittaminen, että olisi enemmän kesantoja ja niittyjä, mahdollistaisi tälle lajille paremmin elintilaa.
Metsien hakkuissa maltillisuutta
Metsien käyttötapa vaikuttaa monimuotoisuuteen ja sitä kautta myös lintuihin. Tärkeää olisi lisätä metsänhoitoalueille useampia puulajeja, esimerkiksi lehti- ja havupuita.
– Tämä on metsänomistajien ja -teollisuudenkin kannalta järkevä vaihtoehto, koska tuholaisten määrä jäisi vähäisemmäksi ja samoin niiden aiheuttamat taloudelliset tappiot, Lehikoinen sanoo.
Jaksollinen metsänhoito avohakkuineen on myös huonompi vaihtoehto kuin jatkuva metsänhoito harvennushakkuineen.
Suurin osa Suomen suojelualueista on Pohjois-Suomessa. Etelä-Suomessa suojelualueet keskittyvät karuihin ja heikommin tuottaviin metsiin.
– Meidän pitäisi lisätä suojelua niin lintujen kuin monien muidenkin lajien osalta erityisesti eteläisessä Suomessa ja myös rehevämmillä ja sekapuustoisilla alueilla.
Suomen Luontopaneelin mukaan tavoitteita tulisi tarkastella maakuntakohtaisesti eikä vain valtakunnallisesti.
Tutkijat määrittivät ihmistoiminnan sietokyvyn yli 6 000 lintulajille. Määrittelyssä hyödynnettiin kansalaistiedealusta eBird:n havaintoja (2013–2021) sekä Human Footprint -indeksiä, joka tiivistää rakennettujen ympäristöjen, ihmispopulaation tiheyden, valosaasteen, maatalouden sekä teiden vaikutukset.
Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä tiedelehdessä Global Ecology and Biogeography. Tutkimuksessa oli mukana tutkijoita Helsingin yliopistosta, Tanskan Aarhusin yliopistosta, Iso-Britanniasta St Andrewsin yliopistosta ja Espanjasta Välimeren tutkimusinstituutista.