Yksi väri sai kansan tolaltaan.
Tuo väri oli sad beige, eli suomalaisittain surullinen beige. Termi viittaa vanhempien värisilmään.
Sad beige -vanhemmat maalaavat lastenhuoneen beigeksi, pukevat lapsensa beigeen ja suosivat beigejä leluja.
Siitäkös äläkkä nousi. Lapsi tarvitsee värejä! Joutuvatko lapset kärsimään, jotta aikuinen saa someen seesteisiä kuvia lastenhuoneesta?
Myönnän, etten itsekään ole beigen fani. Mutta olen huolissani ihan muista paikoista kuin beigeistä lastenhuoneista. Ja niin pitäisi olla jokaisen, jota kiinnostaa lasten kasvuolosuhteet.
Synnytyksille pitää olla riittävästi turvallisia paikkoja jatkossakin.
Huolehtimisen voi aloittaa esimerkiksi siitä, missä paikassa lapsi syntyy vuonna 2024. Ilmeisesti yhä useammin kotona tai autossa.
Tutkijat kertovat, että Suomessa syntyy joka toinen päivä vauva sairaalan seinien ulkopuolella. Ilmiö ei johdu kotisynnytyshurmoksesta vaan säästöistä.
Samalla kun synnytyssairaaloita on karsittu, sairaalan ulkopuoliset synnytykset ovat kymmenessä vuodessa tuplaantuneet.
Eivätkä ne varmasti vähene tulevaisuudessa. Synnytyssairaaloiden verkosto harvenee, välimatkat sairaaloihin pitenevät.
Valtaosa sairaalan ulkopuolisista synnytyksistä on suunnittelemattomia. Äidit eivät ehdi perille.
Tilanne saattaa tuntua äidistä hallitsemattomalta. Pääseekö henkilökunta avustamaan, jos lapsi syntyy matkalla? Ennättääkö kukaan lykätä puudutetta selkäytimeen? Mitä jos jokin menee vikaan?
Vaikka synnytys sujuisi näennäisesti hyvin, pinnan alla voi kuplia ikävyyksiä.
Hallitsemattomuus ja hoitamaton kipu altistavat synnytystraumalle. Äidin trauma taas saattaa vaikuttaa lapsenkin elämään.
Synnytyksille pitää siis olla riittävästi turvallisia paikkoja jatkossakin.
Neuvolatkaan eivät ole säästyneet lakkautuksilta ja säästöiltä.
Kun lapsi on saateltu maailmaan, edessä on seuraava huolenaihe. Missä lapsen kehitystä seurataan? Suomella oli muistaakseni sellainen ylpeys kuin neuvolaverkosto.
Kerran kukkinut ylpeydenaihe uhkaa kuivahtaa pystyyn.
Neuvolatkaan eivät ole säästyneet lakkautuksilta ja säästöiltä. Se näkyy palveluissa. Aikojen saamisessa kestää. Vastaanotolla ehtii juuri ja juuri mitata, punnita ja kertoa, että hyvin menee.
Entä jos ei mene?
Neuvolan pitäisi olla lapsiperheille ensisijainen reitti apuun. Kun kiire polttelee ja terveydenhoitaja vaihtuu joka käynnillä, mikä kaikki jää huomaamatta? Kuinka moni sairaus ehtii edetä? Miten pahaksi perheen pahoinvointi voi äityä?
Neuvolat tuntuvat kuitenkin vielä sinnittelevän. Seuraavalla etapilla odottaakin kunnon kriisi. Mennäänpä päiväkotiin.
Päivähoito on mielestäni ihan hyvä paikka pikkulapselle, kun se toimii lasten ehdoilla. Tällä tarkoitan turvallista kasvuympäristöä, tuttuja ja ammattitaitoisia hoitajia ja maltillisia ryhmäkokoja.
Varhaiskasvatus näyttää kuitenkin tarpovan suossa.
Työntekijöitä ei ole riittävästi. Ammattilaisten vaihtuvuus on suurta ja vajetta paikataan epäpätevillä sijaisilla.
Henkilöstöpulan vuoksi yksi hoitaja saattaa vahtia liian montaa lasta. Yhä useammin lapset ovat alle 3-vuotiaita.
Päiväkotien arki ei ole kaikissa paikoissa turvallista. Jopa helsinkiläisen päiväkodin entinen työntekijä kertoi viime vuonna Ylelle, ettei veisi lastaan helsinkiläiseen päiväkotiin. Tuntuu nurinkuriselta, että tässä tilanteessa Helsinki päätti perustaa jättipäiväkodin. Päiväkodin sijasta tarjolla taitaa olla päivävarasto.
Mutta ehkä siellä on värikkäät huoneet?
Palveluiden alasajo pakottaa perheet isojen pohdintojen äärelle.
Kenen tahansa on helppo muodostaa mielipide beigestä seinästä. Oikeat lapsiin osuvat heikennykset tuntuvat kiinnostavan lähinnä heitä, jotka ovat tekemisissä lasten kanssa.
Haluan uskoa, että lasten kanssa työskentelevät pyrkivät takaamaan lapsille hyvät olot. Yksittäinen kätilö, terveydenhoitaja ja varhaiskasvattaja voi tehdä vain osansa.
Sen sijaan en usko enää yhtään päättäjää, joka sanoo, että lapsiperheet ovat arvokkaita. He päästävät parhaillaan 17 000 lasta putoamaan köyhyysrajan alapuolelle sosiaaliturvan heikennysten takia.
Palveluiden alasajo pakottaa perheet isojen pohdintojen äärelle.
Haluaako synnytyksessä traumatisoitunut enää lapsia? Uskaltaako palata työelämään, jos päivähoitopaikka osoittautuu kauheaksi?
Kohdataanko lapseni inhimillisesti vai onko hän vain kuluerä? Numero jonkun sarakkeessa?
Beigessä huoneessa voi kasvaa hyvinvoiva lapsi. Mutta lapsiperheiden palveluita nakertavassa yhteiskunnassa tuskin kasvaa mitään hyvinvoivaa.
Laura Hallamaa
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka vietti lapsuutensa 80-luvun kangastapetin ja kellastuneen mäntypaneelin sävyissä ja on silti ihan kunnollinen kansalainen.