Jyväskylässä on ratkottu ala- ja yläkoululaisten Suomen mestaruuskilpailut Lego-robotiikassa.
Jokainen joukkue oli rakentanut liikkuvan robotin Lego-palikoista.
Ensin joukkueiden oli rakennettava legoista muun muassa kohtauksen vaihto teatterissa tai konsettilavan valot ja äänentoisto.
Robotti teki alustalla ennalta suunniteltuja tehtäviä: se toimi esimerkiksi lavasteiden vaihtajana teatterissa.
Tehtävät oli määritelty tarkkaan sääntökirjan mukaan.
Joukkue sai käyttää mitä tahansa ohjelmointikieltä, kunhan robotti toimi täysin itsenäisesti pelialustalla.
Suomen mestaruuden eli Champions's Award 1st -palkinnon voitti Sairaannopeet yksisarviset Orimattilasta. Voittajajoukkue pääsee edustamaan Suomea EM-kisoihin Norjan Bodöhön toukokuussa.
Joukkue oli tehnyt huipputuloksen kaikissa kilpailun neljässä osioissa: projektityössä, ydinarvoissa, robotin suunnittelussa ja robottikilpailussa.
Kaikkiaan 15 joukkuetta kisasi Suomen mestaruudesta. Kilpailussa oli mukana kaksi jyväskyläläisjoukkuetta Korpilahdelta ja Puuppolasta.
Parhaan robotin suunnittelupalkinnon voitti DPK Korpilahden yhtenäiskoulusta
Muut joukkueet tulivat Helsingistä, Mynämäeltä, Turusta ja Ulvilasta.
– Jyväskylä on aktiivinen toimija nuorten luonnontieteellisessä ja teknisessä kasvatuksessa, kertoo kilpailun johtaja, yliopistonopettaja Leena Hiltunen Jyväskylän yliopistosta.
Lego League -tiede- ja robotiikkakilpailun aluekarsintoja on järjestetty Jyväskylässä vuodesta 2018 lähtien.
Kilpailun tarkoituksena on esitellä lapsille ja nuorille luonnontieteitä, teknologiaa ja matematiikkaa hauskan oppimisen avulla.