Pelkosenniemen kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen ei saanut korkeimmalta oikeudelta (KKO) valituslupaa kunnianloukkausjutussaan.
Sodankyläläisen Sompio-lehden ex-päätoimittajaa syytettiin törkeästä kunnianloukkauksesta Vauhkosta koskevassa jutussa vuodelta 2016. Vauhkonen työskenteli tuolloin Sodankylän talous- ja hallintojohtajana.
Sekä Lapin käräjäoikeus että Rovaniemen hovioikeus hylkäsivät syytteet, ja Vauhkonen haki valituslupaa korkeimpaan oikeuteen.
Koska valituslupaa ei myönnetty, jää hovioikeuden ratkaisu voimaan, ja lehden entistä päätoimittajaa koskeva syyte on hylätty.
Päivi Vauhkonen sanoo, että kunnianloukkausasia on nyt loppuun käsitelty. Hän toivoo kuitenkin, että tulevaisuudessa laki tukisi yksityishenkilöä tilanteissa, joissa hän kokee kunniansa tulleen loukatuksi.
– Toivon, että maalittamiseen liittyvä lainsäädäntöuudistus valmistuu pian, ja antaa tukea puolustautua epäasialliseksi koettuun kirjoitteluun, Vauhkonen sanoo.
Maalittamisen voi katsoa eroavan kritiikistä siinä, että kirjoituksessa kommentoidaan itse asian lisäksi myös henkilöä itseään.
Asiasta kertoi ensi Sompio-lehti.