Kesällä 2022 Englannin Milton Keynesissä stadionilla oli hiljainen pukukoppi. Siellä istui Suomen naisten jalkapallomaajoukkue. Juuri kärsitty tappio Tanskalle tiesi Suomen taipaleen EM-kisoissa päättyvän lohkovaiheeseen.
Lähimmäksi maalintekoa ottelussa pääsi loppuminuuteilla kentälle vaihdettu Jenny Danielsson, joka laukoi kaukaa. Televisiokamera kuvasi läheltä.
Lähikuvissa näkyi tummentuma, joka oli ylähuulen päällä. Danielssonin kasvoihin oli kesän aikana ilmestynyt pigmenttihäiriö. Tilanne oli hänelle uusi ja aiheutti epävarmuutta.
Pukukopissa Danielsson katsoi puhelintaan, jonka ruudulla näkyi ikävä viesti. ”Miksi mies pelaa naisten sarjassa, voitko antaa viiksivinkkejä, olet läski ja ruma”, viestissä kirjoitettiin.
Viesti sai jo valmiiksi pettyneen Danielssonin tuntemaan olonsa entistä pahemmaksi.
Danielssonin mukaan tällaisista viesteistä ei joukkueen sisällä juuri puhuta. Myös pelko imagon menettämisestä ja valmennuksen tai sponsoreiden reaktiosta on saanut hänet vaikenemaan psyykkisistä vaikeuksista.
– Joskus on tuntunut, että pitäisi selitellä kaiken olevan hyvin, vaikka mieli ei olekaan kunnossa. Se on kuin selittelisi, ettei pohje revähtänyt, vaikka revähti, Danielsson avaa tuntojaan.
Urheilussa tiedetään, mitä tehdään ja kenelle ohjataan, kun jalkaan sattuu. Henkisten loukkaantumisten kohdalla hoitopolku on usein vielä epäselvä.
Kun minäkuva on yhtä kuin jalkapalloilija
Helmareita vuosia edustanut Danielsson varttui pihapeleissä, poikien ympäröimänä. Jalkapallon kautta hän on tullut nähdyksi ja arvostetuksi. Hän kokee minäkuvansa rakentuneen vahvasti urheilun varaan jo varhaisessa vaiheessa.
Kritiikin edessä Danielsson sanoo olevansa hyvinkin haavoittuvainen. Oli palaute sitten perheeltä, valmentajalta, faneilta tai sosiaalisesta mediasta, se menee suoraan syvimpään minuuteen.
Danielsson on viihtynyt parhaiten ympäristöissä, joissa hänet on nähty myös ihmisenä pelaajan takana. Sen seurauksena hän on alkanut uskoa, että muillakin asioilla on merkitystä.
Danielssonille jalkapallo on iso osa identiteettiä ja työ. Taloudellisista syistä hänen uransa on keskittynyt ulkomaille. Skotlannissa, jossa fanikulttuuri on vahva, hänet otettiin hyvin vastaan.
– Ensin meni vähän överiksikin se hehkutus. Mutta tärkeän hävityn ottelun jälkeen katsomosta kuului: lähde kotiin, et ansaitse pelata tälle logolle ja miksi et pysty parempaan. Tämä on nyt kiltisti sanottu siihen nähden, mitä se todellisuudessa oli, Danielsson muistelee Rangers-aikojaan.
Ruotsissa pelatessaan Danielsson käsitteli muun muassa tappouhkauksen, joka ilmestyi puhelimeen ottelun jälkeen. Osa joukkueesta oli saanut vastaavan viestin. Tässä ylittyi se raja, jolloin viesteistä puhuttiin myös joukkueen sisällä.
Danielsson kokee jääneensä psyykkisesti vaikeiden asioiden kanssa yksin. Hän kertoo yksinäisyyden olleen ylipäätään raskainta urallaan. Maat ja seurat vaihtuvat, jolloin uusia syviä ystävyyssuhteita on ollut haastavaa luoda.
Vastoinkäymisten hetkellä läheisimmät ihmiset ovat kaukana. Kotiin palatessaan Danielsson kuitenkin kokee, että hänet nähdään silloinkin ensisijaisesti jalkapalloilijana.
– Sitä on hyvin hankala muuttaa. Haluaisin näyttää kaikille, miten olen kasvanut ihmisenä. Mutta minun on vaikea puhua siitä, kuinka raadollinen matka tämä on ollut. Ehkä pelkään, että jokin kuva minusta romuttuu, Danielsson pohtii.
Urheilijan elämässä suojatekijät kilpailevat riskitekijöitä vastaan
Tampereen urheiluakatemiassa sekä seura- että maajoukkueiden kanssa työskentelevä urheilupsykologi Tiina Röning puhuu mielen suojatekijöistä. Ne viittaavat erilaisiin keinoihin ja voimavaroihin, joita ihmiset käyttävät ylläpitääkseen henkistä hyvinvointiaan. Kotioloissa tulisi vahvistaa suojatekijöitä.
– Meidät on rakennettu niin, että ihminen selviää, kun suojatekijöitä on enemmän kuin riskitekijöitä. Jos kriisejä on kaksi päällekkäin, yksin ei ehkä selviä, Röning avaa mielen toimintaa.
Röningin mukaan kodin terve arvomaailma on lapselle vahva suojatekijä tulevaisuudessa. Lapselle olisi hyvä rakentaa juuri monipuolisiin kokemuksiin ja arvoihin perustuva identiteetti. Urheilumenestys tai akateemiset suoritukset eivät tee ihmisestä arvokkaampaa.
Jos nuoren urheilevan lapsen ympärillä liian helposti vahvistetaan identiteettiä ”meidän jalkapalloilija”, voi se olla riskitekijä tulevaisuudessa. Röningistä on tärkeää, että lähipiiri tukee lasta tasapainoisen elämän löytämisessä, joka sisältää urheilun lisäksi myös muita kiinnostuksen kohteita ja sosiaalisia suhteita.
Röning sanoo, että vanhemman on myös hyvä muistuttaa, mistä urheilu alkoi. On mahtavaa, jos urheilijan sisällä asuu edelleen se lapsi, joka rakastui lajiin. Se on Röningin mukaan myös suojatekijä.
Nuoren urheilijan kamppailu masennuksen kanssa
Juuri rakkaus lajiin pitää Danielssonin pystyssä vaikeina hetkinä. Häntä kauhistuttaa päivä, jolloin jalkapallo loppuu. Hän ei tiedä, miten muuten voisi olla hyödyllinen ja merkityksellinen tässä yhteiskunnassa.
Mitä tapahtuu, jos jalkapallo loppuu tai taukoaa yllättäen?
Ilona Pihlaja oli vasta 14-vuotias, kun polven eturistiside meni poikki ottelussa. Jalkapallo oli Pihlajan suuri intohimo, jonka ympärille suorituskeskeinen nuori oli rakentanut elämänsä ja asettanut korkeat tavoitteet.
Jalkapallo ei enää samalla tavalla ollut keskeinen osa Pihlajan arkea, kun hän kuntoutti polveaan. Harjoitusten ja pelien tilalle tuli yksinäinen kuntoutus.
Pihlaja alkoi kyseenalaistaa arvoaan ihmisenä. Ajatukset synkistyivät ja kuvaan hiipi masennus.
Polven kuntouduttua Pihlaja koki roolinsa pelikentillä muuttuneen. Jalkapallon pelaaminen ei enää masennuksen vuoksi tuntunut samalta. Vähitellen syntyi inho koko lajia kohtaan. Merkityksettömyyden ja arvottomuuden tunne johti itsetuhoisuuteen. Irti päästäminen oli kuitenkin vaikeaa. Jalkapallosta luopuminen pelotti.
– Identiteettini oli niin vahvasti rakentunut sen ympärille. Lopettamisen jälkeen tuli tyhjyys. Jäljellä oli vain suru ja häpeä. Tuntui, ettei minulla ollut mitään, ei edes halua elää, Pihlaja avaa raskasta aikaansa.
En mä oo todellakaan ainoo, joka on ollut pitkään sivussa loukkaantumisen takia. Silti mä masennuin, mulle kävi ihan eri lailla kuin muille. Monet vaan vahvistuu ja palaa parempina. Mä oon liian heikko ja huono, kun en selvinny siitä.
Ilona Pihlajan päiväkirja
17-vuotiaana Pihlajan päiväkirjaan piirtyi tämä teksti. Hän sanoo etsineensä netistä urheilijoita, jotka olisivat sairastuneet masennukseen. Niitä ei silloin löytynyt. Hän koki olevansa ainoa ja yksin. Vertaiskokemuksia on sen jälkeen tullut julkisuuteen. Mielenterveyden ongelmat eivät enää ole tabu.
Uudelleenrakennettu minäkuva
Pihlaja sai ammattiapua. Toipuminen vei vuosia, mutta hän selvisi. Sosionomiksi valmistuva 25-vuotias Pihlaja tietää nyt, kuka hän on, ilman jalkapalloa.
– Elämässä on paljon muutakin, mutta nuorena elin hetkessä. Silloin oli vaikea ymmärtää, että tulevaisuus kyllä koittaa vielä. Uudet unelmat on täytynyt luoda ja se vei aikansa, Pihlaja muistelee.
Pihlaja näkee myös paljon hyvää pelatuissa vuosissa. Hänen on ollut vaikea löytää vastaavia kokemuksia, joita kentällä parhaimmillaan sai.
– Olen myös erityisen iloinen niistä ystävistä, jotka ovat jääneet jalkapalloajoilta. Tuen ja kannustan sydämestäni heitä, jotka vielä pelaavat ja seuraan kyllä Helmareiden pelejä, hymyilee Pihlaja.
Fyysisiä ja henkisiä loukkaantumisia on urheilussa yhtä paljon
Röningin mukaan suomalaisessa urheilussa on vielä tilaa tehdä paremmin, kun tiedetään, että poikkeustilanteet, kuten loukkaantumiset tai uran loppuminen, ovat urheilijalle todennäköisiä hetkiä, kun suojamekanismeja koetellaan.
Olisi tärkeä pitää huoli, että jokainen asiantuntija saa keskittyä omiin vahvuusalueisiinsa. Valmennuksella ei tarvitse olla vastauksia kaikkeen, kunhan siellä välitetään. On hyvin tärkeä pysähtyä ja kysyä, kuinka urheilija voi ja tarvitseeko hän jotakin, Röning kuvailee.
Kun urheilussa jalkaan sattuu, tiedetään, kenen asiantuntijuuteen se kuuluu. Myös ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin keskitytään entistä huolellisemmin.
Psyykkisellä puolella polku on usein vielä työn alla. Röningin mukaan fyysisiä ja henkisiä loukkaantumisia on urheilussa kuitenkin yhtä paljon, eikä toista voi jättää huomioimatta.
– Parhaimmillaan arjen toiminnassa ensimmäinen linja on usein psyykkinen valmentaja, jolla on osallistuva rooli ja hän työskentelee koko joukkueen, myös valmennuksen kanssa. Osallistuvalla asiantuntijuudella on ennaltaehkäisyyn merkittävä vaikutus, Röning toteaa.