Presidentinvaalien pöhinästä on hädin tuskin päästy, kun kansalaisen eteen tulee seuraavan päätöksen tekeminen. EU-parlamentin vaalien ennakkoäänestys alkaa jo 29. toukokuuta ja varsinainen vaalipäivä on 9. kesäkuuta.
Eurovaalit ovat jo unionihistoriamme seitsemännet, mutta edelleen ne tuntuvat jäävän äänestäjälle etäisiksi. On esimerkiksi vaikea löytää yksittäistä aihetta, jonka tietäisi olevan tulossa päätettäväksi EU-parlamentissa ja jossa pystyisi tunnistamaan itselleen ”oikeaa mieltä” olevan ehdokkaan.
Kannattaa miettiä, millaista maailmankuvaa haluaa edistää.
Miten siis tehdä oma valinta?
Valistuneelle äänestäjälle olisi ainakin eduksi tutustua ennalta eurooppalaisiin puolueryhmiin: mitä ovat esimerkiksi Euroopan kansanpuolue EPP, Renew tai Identiteetti ja demokratia ID -niminen ryhmä.
Suomessa ehdokkaita asettavat EU-vaaleihin suomalaiset puolueet, mutta Brysselissä ja Strasbourgissa suomalaiset istuvat jäseniksi parlamenttiin eurooppalaisten puolueperheiden ”lipun alla”.
Esimerkiksi kokoomuslaiset ja kristillisdemokraatit ovat yhdessä EPP:ssä silloinkin, kun Suomessa toinen on oppositiossa ja toinen hallituksessa. Keskustan ja rkp:n mepit kuuluvat yhdessä liberaaliin Renew-ryhmään.
Perussuomalaiset vaihtoi viime vuonna europuoluetta jättämällä ääriradikaalin ID:n ja palaamalla ECR:ään, joka perustettiin aikoinaan lähinnä EU-kriittisiä brittikonservatiiveja varten.
Selkeimmin kotimaisia puoluevastineitaan muistuttavat Euroopan parlamentissa vihreiden, vasemmiston sekä sosialistien ja demokraattien ryhmät. Niidenkin sisältä toki löytyy kaikenlaista kirjoa.
Sekavuudesta huolimatta tai ehkä lopulta juuri sen takia on äänestysratkaisua tehdessä hyvä ottaa lähtökohdaksi juuri aatteellisuus. Kannattaa miettiä, millaista maailmankuvaa haluaa edistää.
Kansanvallan ideaali toteutuu kaikissa vaaleissa parhaiten sillä, että kansalainen äänestää puoluetta ja ehdokasta, joka ratkaisisi eteen tulevia ongelmia ja säätäisi lakeja samoilla periaatteilla kuin äänestäjä itse.
Mutta miten tunnistaa oma aatteellinen viiteryhmänsä?
Tähän voi ottaa avuksi – ja tämä voi nyt tulla pienenä yllätyksenä – maineikkaan populistin kehittämän jaottelun. Timo Soini on määritellyt maailman kolmen aatemahdin erot siten, että oikeisto palvoo rahaa ja vasemmisto yhteiskuntaa, kun taas populisti edustaa ihmistä.
Kolmijako muuten muistuttaa yllättävästi määrittelyä, jolla legendaarinen sosiologi ja akateemikko Erik Allardt kuvasi hyvinvoinnin osatekijöitä englanniksi: having, loving, being. Kosmologian emeritusprofessori Kari Enqvist suomensi teesejä Ylen kolumnissaan todeten, että hyvinvointi koostuu kolmesta elementistä: elintasosta, yhteisyydestä ja itsensä toteuttamisesta.
Toisella tavalla sanottuna voisi jaotella, että oikeistolle kaiken johtotähti on talous, vasemmistolle yhteisöllisyys ja populismille oma minä (josta politiikanteossa käytetään sanaa ”kansa”).
Jotta luokittelu olisi kattavampi, voidaan lisätä, että liberaalit vaalivat vapautta ja vihreille kaikkein pyhin on maapallo ekosysteemeineen. Ja yhä enemmän maailmassa tapaa tänä päivänä poliittisia suuntauksia, joiden jumala on – niin, Jumala.
Edellä esitetyt määrittelyt voi halutessaan leimata propagandaksi, mutta viileästi tarkastellen ne kertovat oleellisimman niistä poliittisista ajattelutavoista, joita nykyajassa innokkaimmin tarjotaan äänestäjille.
Aatteellinen valinta on näissä vaaleissa sikälikin ”oikea” valinta, että kyse ei ole Suomen eduista EU:ssa. Niitä ajetaan unionin ministerineuvoston kokouksissa.
Parlamentti on tarkoitettu eurooppalaisia – ja sitä kautta myös suomalaisia – varten, mutta ei Suomen valtion tai kulloisenkin hallituksen linjan edistämiseen. Suomen EU-linjasta päätetään eduskuntavaaleissa.
Matti Mörttinen
Kirjoittaja on pirkanmaalais-eurooppalainen tietokirjailija, toimittaja ja äänestäjä.