Musiikki soi ja painot kolahtelevat lounasaikaan tamperelaisella kuntosalilla. Sekaan kävelee tottuneen oloisesti myös Virolainen ”somevirka-asussaan”. Paidassa lukee punaisin kirjaimin ”lääkäri Atte” ja jalassa ovat terveyskeskuksen käytäviltä tutut väljät puuvillahousut. Treenit alkavat lämmittelyliikkeillä valmentaja Piia Pajusen kanssa.
Virolainen oli aiemmin pelastusalan ammattilainen eli palomies ja sairaankuljettaja. Tuolloin hän oli erinomaisessa kunnossa.
– Tuli lääkis, keski-ikä ja vanhemmuus. Liikkuminen loppui viideksi vuodeksi lähes kokonaan. Tajusin, että minusta on tullut kynäniska ja asialle on tehtävä jotakin.
Kynäniska on humoristinen termi, jota Virolainen käyttää someprojektissaan. Termi viittaa hänen mukaansa lihaksettomaan, usein miespuoliseen henkilöön. Tavoitteena hänellä on olla vuoden 2025 kesällä kynäniskan vastakohta, sali-make.
Someprojekti itselle ja seuraajille
Suorapuheinen Virolainen on kerännyt sosiaalisessa mediassa kymmeniä tuhansia seuraajia. Treenisarjojen välissä Virolainen kuvaa sisältöä eli ”kontsaa” tileilleen.
– Mua dissattiin Tiktokissa salihanskojen pitämisestä, mutta siitä huolimatta media tulee paikalle tekemään juttua, hän veistelee puhelimen kameralle ja kääntää sitä Ylen kuvausryhmää kohti.
Kun Virolaiselle heittää kepeästi kysymyksen siitä, millainen palkinto tavoitteen saavuttamisesta odottaa, hän vakavoituu. Projekti ei selvästikään ole kevyttä sisältömateriaalia.
– Yhtä tiettyä tavoitetta tärkeämpää on se, että haluan tehdä liikkumisesta pitkäkestoisen projektin ja elämäntavan. Pyrin siis välttämään ajattelua, että saavutan jotakin ja saan siitä palkinnon.
Virolainen haluaa olla armollinen itselleen ja tehdä asiat kiirehtimättä. Häntä motivoi tavoitteen ja harjoittelun dokumentointi seuraajilleen.
– Some näyttää yleensä vain lopputuloksia, minä haluan näyttää koko matkan.
Hanki lihaskuntopääomaa kuin rahaa pankkiin
Virolainen peräänkuuluttaa lihaskuntopääoman hankkimista. Lääkärinä Virolainen on nähnyt, miten etenkin vanhemmilla ihmisillä lihakset häviävät sairastuessa tai onnettomuuden seurauksena nopeasti ja sen vuoksi jäädään helposti vuoteen omaksi.
– Moni pitää tilillään kolmen kuukauden kulutusta vastaavaa puskuria. Lihaskunnosta pitäisi ajatella samalla tavalla.
Kokosimme Atte Virolaisen ja ja hänen valmentajansa Piia Pajusen vinkit liikunnallisen elämäntapaan. Näin se onnistuu:
- Pyri tekemään liikunnasta projektin sijaan vähitellen elämäntapa, olipa se sitten saliharjoittelua tai muuta liikuntaa.
- Kerro kuntoilutavoitteista läheisillesi.
- Hanki ainakin alkuun valmentaja, joka osaa rakentaa tavoitteen mukaisen ja lähtökunnolle sopivan ohjelman sekä huolehtii siitä, että liikeradat ovat turvallisia.
- Lihaskuntotreeniä ei tarvitse tehdä joka päivä. Virolainen itse käy salilla kaksi kertaa viikossa.
- Virolaisen harjoitteluohjelma sisältää kaksi erilaista koko kropan treeniä, joissa hän tekee erilaisia vetäviä ja työntäviä liikkeitä, kuten kyykkyjä, penkkipunnerrusta, maastavetoa, soutuliikkeitä, ylätaljaa sekä vapailla painoilla että laitteilla.
- Valmentaja Pajunen suosittelee tekemään myös haastavalta tuntuvia inhokkiliikkeitä, sillä niissä piilee suurin kehityspotentiaali.
- Pelkän muistin varassa ei kannata paahtaa. Kirjoita tuloksia ylös, niin pystyt seuraamaan edistymistäsi paremmin. Virolaisen mielestä metodi on suorastaan nerokas.
- Kuuntele salilla lempimusiikkiasi. Aten ykköstreenibiisi on Bonnie Tylerin Holding out for a Hero.
Lääkäri Atte Virolainen Puoli seiskan vieraana torstaina 11.4. klo 18.30 TV1:llä ja Areenassa.