Saanko kavereita koulussa, jos en liity viikonlopun bileporukoihin? Kutsutaanko minut mukaan juhliin, jos en juo?
Asenne päihteisiin jakaa porukat koulun lisäksi vapaa-ajalla. Vaikuttaako ryhmäpaine niin paljon, että nuori kokeilee päihteitä vain pysyäkseen porukassa?
– Se, että joku ei juo, herättää kiinnostusta. Olisi kiinnostavaa tietää, miksi juomattomuutta on vaikea tunnustaa, vaikka sen pitäisi olla kehumisen arvoista, sanoo Sofia Sillanpää Iittalasta.
Ryhmäpaineilla on väliä!
Jos päihteet kiinnostavat, innostusta ei kannata piilotella. Kannattaa puhua aiheesta kavereiden kanssa. Kun asiasta puhuu, innostus voi jopa hiukan laimentua. Idea ei välttämättä tunnu enää niin hyvältä.
Myös sillä on merkitystä, miten vanhemmat kotona suhtautuvat asiaan.
Se on juurikin näin! Tässäkin todistettiin, kuinka tärkeää on löytää samanhenkisiä kavereita.
Moni voi käyttää päihteitä saadakseen arvostusta. Myös stressi ja ahdistus voivat vaikuttaa taustalla, pohtivat Hilma Nappari ja Nette Korpelin.
Millaista on olla raitis?
Päihteettömät ja päihteitä käyttävät pyörivät siis osittain hieman erilaisissa porukoissa. Päihteettömällä tarkoitetaan usein henkilöä, joka on kokeillut päihteitä, mutta ei itse näe niiden jatkuvaa käyttämistä kiinnostavana tekemisenä.
Joka tapauksessa viikonlopun juhlasuunnitelmat aiheuttavat kuhinaa koulussa jo loppuviikon aikana, ja näihin keskusteluihin kaikki eivät pääse. Silloin voi tuntea olonsa ulkopuoliseksi. Kannattaa muistaa, että koulussa on todennäköisesti paljon muitakin, joita ei päihteet kiinnosta.
Kaikki vanhemmat varmasti toivovat, että nuori ei käyttäisi päihteitä. Silti on aika tavallista, että moni ainakin kokeilee ensimmäistä humalaa. Silloin voi ihan vahingossakin päätyä huonoon kuntoon.
Erityisnuorisotyöntekijä Satu Punkari kertoo muutamasta mokasta, mitä vanhemman ei kannata tehdä.
Jos juominen kiinnostaa, mieti järjellä kuinka paljon haluat ottaa. Voit jopa tulla siihen lopputulokseen, ettei siinä oikeasti ole edes järkeä.
Työryhmä: Aada Aho-Pynttäri, Aaro Onnela, Aatu Nummela, Hilma Nappari, Ilmari Jalli, Kerttu Rantonen, Lahja Helminen, Laura Alhainen, Lumia Niemenlinna, Merinna Patovisti, Nette Korpelin, Niclas Niittymäki, Niilo Lähdekorpi, Nina Sagbom, Otso Lehtonen, Rasmus Paasivirta, Riku Metsälä, Ronja Kautto, Salama Virtanen, Salla Lehtonen, Sofia Sillanpää, Teddy Haltia, Vaula Nurkkala/ Iittalan Yhtenäiskoulu, Ylen Uutisluokka
Heidi Kononen / Ylen Uutiskummi
Yle Uutisluokka on mediakasvatustoimintaa, jossa nuoret tekevät uutisia omista aiheistaan
Kuvakreditit: Ylen Uutisluokka