Kajaanin kaupunkia ympäröivän 110 kilovoltin suurjännitelinjan reunapuustoa poistetaan tulevien kolmen viikon aikana.
Verkonhaltija Kajaven mukaan puusto on kasvanut niin suureksi, että kaatuessaan se voi aiheuttaa vahinkoa suurjännitejohdolle. Suurjännitelinjalle kaatuva puu aiheuttaa laajan sähkökatkon kaupunkialueella.
Työskentelyalue alkaa Kirkkoaholta ja yltää Petäisenniskan ja Lehtikankaan kautta Tihisenniemelle.
Hakkuutyön aikana suurjännitelinjan ympäristössä liikkuu metsäkoneita ja metsureita. Kajave kehottaa välttämään metsäkoneiden työskentelyalueella kulkemista oman turvallisuuden varmistamiseksi.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.