Katutaidefestivaali Räikee laajenee tänä vuonna ensimmäistä kertaa Janakkalaan. Nuoret pääsevät maalaamaan purkutuomion saaneen alakoulun.
Se tarkoittaa, että kaikki Janakkalan seiskaluokkalaiset pääsevät kunnan Kulttuuripolun kautta osallistumaan tapahtumaan. Lisäksi Turengissa järjestetään avoin yleisötapahtuma aiheeseen liittyen lauantaina 13. huhtikuuta.
Katutaide tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden käyttää luovuuttaan ja kokeilla uusia asioita yhdessä toimien. Festivaali kasvattaa samalla uutta sukupolvea oikeaan katukulttuurikäytökseen ja nostaa katutaiteen arvostusta, Räikeen tiedotteessa todetaan.
Kahdeksannen kerran järjestettävä Räikee alkaa tänään perjantaina Janakkalasta ja rantautuu Hämeenlinnaan 4. toukokuuta.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.