Lukas Hradecky: ”Mitä enemmän olutta saan koneeseen, sitä tunteellisemmaksi tulen”
Leverkusen-kapteeni Lukas Hradecky myöntää vatsassa olleen tavallista enemmän perhosia ennen Bremen-ottelua ja sen aikana. Suomalaisvahti sai olla ottelussa pääosin rauhassa, eikä Bremen saanut aikaiseksi kovin montaa maalipaikkaa.
– Ei minulla paljon muuta ole sanottavaa kuin nämä nauru ja hymy. Aika järjetön kauden huipentuma tällä tavalla fanien edessä, viisi kierrosta ennen loppua. Yleensä vain Bayern München on voittanut viisi kierrosta ennen loppua. Luulin, ettei tämä ole mahdollista enää, Hradecky kertoi Viaplayn haastattelussa.
Hradecky onnistui ottelussa pysäyttämään vierasjoukkueen harvat laukaukset. Suomalaisvahdin mukaan kiitokset kuuluvat päävalmentaja Xabi Alonsolle ja koko joukkueelle.
– Tosi kiitollinen olo kaiken suhteen. Millainen joukkue saatiin kasaan, mitä juttuja koutsi on tuonut ja millaisia uusia pelaajia olemme saaneet. Tämä on kaiken yhdistelmä.
– Katsotaan, varmaan mitä enemmän olutta saan koneeseen, sitä tunteellisemmaksi tulen, Hradecky lohkaisi.
Katso Hradeckyn tunnelmia mestaruusjuhlista alla olevalta videolta.