Tällaisia pukuja voi tavallisesti bongailla lähinnä punaisilta matoilta ja catwalkeilta, mutta nyt huippusuunnittelijoiden luomuksia on esillä Tampereen Museo Milavidassa.
Vaatteet ovat Paul Poiret’n, Jean-Paul Gaultier’n ja Alexander McQueenin kaltaisten tähtien käsialaa. Vastaavia näyttelyitä on harvemmin Suomessa tarjolla.
– Luvassa on läpileikkaus muotisuunnittelun historiasta, toteaa näyttelyn kuratoinut tutkija, muodin asiantuntija Katri Pyysalo.
Muodin huipulla -näyttelyn vanhin asu on ranskalaisen naisen hovipuku 1770-luvulta, näytillä on myös rajoja rikkovia töitä lähihistoriasta.
Huippumuoti on muutakin kuin ällistyttäviä asuja ja muotinäytöksiä, joiden laineet lyövät myös arkisessa pukeutumisessa. Alun perin Ranskasta Eurooppaan levinneet tyylit muun muassa peilaavat naisen asemaa yhteiskunnassa.
– Etenkin varhaisemmassa historiassa, 1700–1800-luvulla ylhäisönainen ei sellaisenaan kelvannut. Piti rakentaa itsensä tietyn näköiseksi vaatteilla, korseteilla ja ihan oikeasti vaatteiden sisältä löytyvillä rakenteilla, Pyysalo kertoo.
Riian muotimuseon näyttelyyn perustuvaa kokonaisuutta täydentää uutiskuvista tuttu rubiininpunainen iltapuku. Näyttelijä Alma Pöysti käytti sitä Golden Globe -gaalan punaisella matolla tänä talvena. Puvun tuomista näytille ehdotti sen suunnittelija Anna-Mari Pahkala.
– Olimme tietenkin tosi innostuneita ajatuksesta ja mahdollisuudesta, Pyysalo sanoo.
Asiantuntija toivoo miesten pukeutumiseen koristeellisuutta
Tämän päivän muotia ohjailevat muun muassa ekologisuuteen ja sukupuolten moninaisuuteen liittyvät kysymykset.
Muun muassa unisex on muotimaailman kuumia ilmiöitä.
Mutta mitä on luvassa seuraavaksi?
– Palataanko vähän feminiinisempään tyyliin naisten pukeutumisessa, palataanko ylisuurista vaatteista pois, Pyysalo pohtii.
Yksi haavekin asiantuntijalla on tulevaisuuden muodin suhteen.
– Oletan ja toivon, että myös miesten pukeutumiseen tulisi mukaan pieni ripaus koristeellisuutta ja niin sanottua feminiinisyyttä.