LEVERKUSEN.
Kolmannen maalin se vaati, kunnes Leverkusenin kannattajapäätyyn ilmestyi banderolli, jonka viesti oli ytimekäs.
Deutscher Meister – Saksan mestari.
120 vuotta jalkapalloa on pitkä aika odottaa saksalaisen jalkapallon suurinta saavutusta, mutta unelma täyttyi Leverkusenissa sunnuntaina. Riemu oli päällimmäinen tunne, mutta ihmisten kasvoilta aisti myös epäuskoa. Niin kauan tätä hetkeä, Bundesiigan mestaruutta, piti lääketehtaastaan tunnetussa kaupungissa odottaa.
Neljäs maali ottelussa Werder Bremeniä vastaan aiheutti kaaoksen ja viides päätti ottelun joitakin sekunteja ennen 90 minuutin täyttymistä. Peli oli selvä, ja tuhannet ihmiset jo juosseet kentälle. Tuomari vihelsi pilliinsä järki- ja turvallisuussyistä.
Huuhkajien maalivahti, kapteeni Lukas Hradecky otti show'n tuttuun tapaan haltuunsa ja esiintyi eri kanavien haastatteluissa olutpullo kourassa juhlan kunniaksi. Eräs brittitoimittaja päivitteli huvittuneena stadionin mediatiloissa, kuinka Hradecky kiroili hänen haastattelussaan ei ainoastaan kerran, vaan kolmesti.
Suomessa tämä ei olisi kovinkaan erikoista, mutta britteinsaarilla moista ei suvaita, vaan toimittaja joutuu pahoittelemaan kielenkäyttöä katsojille suorassa lähetyksessä. Hradeckya ei kiinnosta – hän pitää tyylistään kiinni eikä vähiten mestaruuden hetkellä.
Tyylistä puheenollen, Hradecky pääsi kapteenina mikin varteen vielä tunti ottelun päättymisen jälkeen, kun Leverkusenin koko joukkue nousi lavalle vip-katsomoon stadionin toisessa päädyssä. Hradecky huudatti perinteistä saksalaista yhteislaulua, jota hän harjoitteli jo kaksi kuukautta sitten Bayern München -voiton jälkeen.
Jos oli sanoissa viime kerralla hakemista, eivät ne nytkään ihan täydellisesti sujuneet – mutta mitäpä väliä sillä on.
Kotiyleisön suurin suosikki oli kiistatta päävalmentaja Xabi Alonso. Espanjalainen perinnekappale Que viva España kajahti ämyreistä ensimmäisen kerran jo nopeasti loppuvihellyksen jälkeen. Siitäkös espanjalaismediassa riemu repesi.
Pelaajana kaiken mahdollisen voittaneen päävalmentajan puhe sai kannattajilta suurimmat suosionosoitukset, ja pelaajatkin yllättivät lehdistötilaisuudessa Alonson kunnon olutkylvyllä.
Kesken viime kauden Leverkuseniin tulleen Alonson valtavasta suosiosta kertoo, että stadionille johtavan kadun tienviitat oli fanien toimesta peitetty uusilla tarroilla. Kenties kadusta tulee mestaruuden myötä vielä virallisestikin Xabi-Alonso-Allee.
Ensimmäisen mestaruuden voi voittaa vain kerran, ja Leverkusenissa se tuli satumaisella tavalla. Joukkue jatkaa yhä tappiottomana. Dominoiva 5–0-voitto oli vain kirsikka kakun päällä.
Paikallisten kannalta täydellistä oli, että mestaruus ratkesi kotikentällä. Stadionin nurmella oli tuhansia kannattajia vielä lähes kaksi tuntia ottelun päättymisen jälkeen. Helpottuneelta vaikutti mediatiloissa myös Leverkusenin ja Saksan suurimpiin pelaajalegendoihin kuuluva Michael Ballack, joka oli osa useita titteleitä kalkkiviivoilla hävinnyttä joukkuetta vuosituhannen taitteessa.
Tuskin Hradeckykaan olisi villeimmissä unelmissaan voinut parempaa toivoa. Pukukoppiin muun joukkueen jäsenten ja heidän perheidensä kanssa juhlimaan pääsivät myös Hradeckyn puoliso ja perheen uusin tulokas.
Aikamoinen ensimmäinen jalkapallo-ottelu tammikuussa syntyneelle, isänsä pelipaitaan pukeutuneelle tyttärelle.