Yleisradio haastoi opettajat suunnittelemaan innovatiivisia opetusratkaisuja tekoälyn avulla. Kilpailu oli avoin kaikille opettajille.
Kilpailun voitti Forssan ammatti-instituutissa sähkö- ja automaatioalan lehtorina toimiva Katja Koponen-Andersson, jonka ehdotus yhdisti virtuaalitodellisuuden ja tekoälyn ammatillisessa koulutuksessa. Tosielämässä esimerkiksi tuuliturbiinin asentamiseen ei ole ammattikoulussa mahdollisuutta, mutta virtuaaliympäristössä opiskelija voisi harjoitella tällaisia vaativiakin tehtäviä. Opiskelijan vastausten perusteella tekoäly voisi ohjata opiskelijan hänelle sopivan osaamistason tehtäviin. Näin voidaan luoda yksilöllinen oppimispolku ja ympäristö, jossa voi harjoitella hankaliakin työtehtäviä.
Palkinnoksi kisan voitosta Koponen-Andersson saa koululleen tekoälykoulutusta Ylen AI-osaajilta. Valitsijaraadin puheenjohtaja ja voittokoulutuksesta vastaava Yle Innovaatioiden AI lead Tove Mylläri kuvailee voittajatyötä käytännönläheiseksi tekoälyinnovaatioksi, joka edistää resurssitehokkuutta ja turvallista oppimista.
Myllärin mukaan Koponen-Anderssonin ajatus tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden kehittää käytännön taitojaan ilman turvallisuusriskiä ja vie heidät askeleen lähemmäs tulevaisuuden teknologian hyödyntämistä oppimisessa.
Tekoäly tekee mahdottoman opettamisesta mahdollista
Koponen-Andersson uskoo, että tekoälystä tulee väistämättä arkipäivää myös ammatillisessa koulutuksessa.
– On niin paljon ammattiasioita, joita ei pystytä koulussa kunnolla opettamaan: ei pystytä hommaamaan tuuliturbiineita, aurinkovoimaloita, eikä monia muitakaan asioita oppitunneille. Kaikkiin paikkoihin ei pääse edes vierailemaan. Tämä on yksi tapa, millä voi tutustua näihin asioihin paremmin kuin kirjan sivuilta pänttäämällä.
Generatiivisesta kielimallitekoälystä on visioitu monelaisia uhkakuvia: kohta ei tarvitse opettaa eikä opiskella eikä työpaikkojakaan enää ole, koska tekoäly hoitaa kaiken. Koponen-Andersson suhtautuu tekoälyyn positiivisesti ja pitää sitä enemmänkin renkinä kuin pomona.
– En usko, että tekoäly opisisi itse tekemään, tarvitaan ihminen kertomaan, mitä tekoälyllä tehdään.
Ideointia, visualisointia, kääntämistä – tekoäly on monipuolinen apu opetuksessa
Kunniamaininnan kisassa sai äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Ulla Virtanen Kymintehtaan koulusta Kuusankoskelta. Hän hyödyntää tekoälyä opetuksessaan monipuolisesti.
Virtanen iloitsee kunniamaininnasta, vaikka hieman harmitteleekin ykkössijan menetystä.
– Päällimmäinen tavoitteeni oli saada kollegoille koulutusta tekoälystä. Päättäjille sellaisia terveisiä, että alamme olla kohta myöhässä tekoälyn osaamisessa, jos meitä ei kouluteta järjestelmällisesti, Virtanen muistuttaa.
Oheen on koottu kilpailun satoa niistä tavoista, joilla opettajat hyödyntävät tekoälyä opetuksessaan.
1. Ideointi ja luovuuden innoittaja
Tekoälyllä voi esimerkiksi luoda aloituksia kirjoitelmiin tai projekteihin.
2. Oppimateriaalin versioiminen
Tekoäly auttaa opettajia tuottamaan ja räätälöimään opetusmateriaaleja eri taitotasoille.
3. Arvioinnin apuna
Varsinaiseen arvioinnin työkaluna sekä palautetekstien kirjoittajana.
4. Visualisoimisessa ja kuvittamisessa
Tekoälyä voi käyttää visuaalisen materiaalien, kuten kuvien tai esitysten luomiseen.
5. Interaktiiviset ja soveltavat tehtävät
Tekoälyä voi hyödyntää soveltavien tehtävien suunnittelussa ja eri vaiheiden totetutuksessa. Esimerkkinä virtuaalisen pakopelin kehittäminen.
6. Monikielisyys ja kääntäminen
Tekoälyä käytetään kielten kääntämiseen ja monikielisen materiaalin tuottamiseen, mikä tukee erikielisten oppilaiden ymmärrystä.
7. Eettinen pohdinta ja kriittinen ajattelu
Tekoäly herättää keskustelua eettisistä kysymyksistä ja kriittisen ajattelun tarpeesta, kun pohditaan tekoälyn käyttöä ja sen vaikutuksia.
Nämä esimerkit osoittavat, kuinka monipuolisesti tekoälyä voidaan hyödyntää opetuksessa, tukien niin opettajien työtä kuin oppilaiden oppimista monin eri tavoin.