Vesilahden pitkäaikainen kunnanjohtaja Erkki Paloniemi on kuollut.
Launtaina menehtynyt Paloniemi työskenteli Vesilahden kunnan palveluksessa neljällä vuosikymmenellä vuoteen 2019 saakka.
Hän aloitti työt Vesilahdella vuonna 1983, ja siirtyi kunnanjohtajaksi vuonna 1994.
Vesilahden kunta suruliputtaa tänään maanantaina Paloniemen muistoksi.
Kunnan tiedotteessa kerrotaan, että Paloniemi oli arvostettu johtaja ja yhteistyötaho niin kunnan sisällä kuin alueellisesti. Vesilahti aikoo muistaa häntä sopivin tavoin omaisten tahtoa noudattaen.